Blogikansalaisen työkalu on nyt uudistunut. Pitkän kehitysvaiheen jälkeen tästä on saatu vihdoinkin valmis paketti. Itse olen toiminut kyseisen sivun ennakkotestaajana muiden ennakkotestaajien rinnalla ja olen raportoinut muutaman ongelmakohteen ylläpidolle. Useimmat asiat ovat korjattu ja siitä kiitos palvelun ylläpitäjille. Ennen palvelu on oli vanhanaikainen mutta nyt kelpaa sitä jo kehua. Tässä merkinnässä esittelen sinulle tämän uudistuneen palvelun ja kerron esimerkiksi tärkeimmistä uudistuksista.

Palvelun uudistamista saimme odottaa siis jonkin aikaa ja onpa siellä minunkin ehdotukset toteutettu. Uusi Blogispotti on siis blogikansalaisen työkalu parhaimmillaan. Kaikki tuntuu toimivan ja vaikka vieläkin näitä pikkupuutteita löytyykin, on palvelu jo tässä vaiheessa riittävän toimiva. Palvelun ulkoasu on uudistunut täysin ja sen lisäksi monia muitakin kohteita on uudistettu rankoin ottein. Kokonaisuus on tässä vaiheessa hyvä, parhaimmillaan erinomainen. Mitä kaikkea uutta sinne on tullut? Sanotaanko näin, että kymmeniä uudistuksia, seuraavaksi esittelen niistä tärkeimmät.


Blogispotti.fi-palvelun uudistunut etusivu

Tärkeimmät uudistukset

Merkintöjen kommentointi

Nykyään merkintöjä voi kommentoida. Kun lisäät palveluun uuden artikkelin tai merkinnän, muut käyttäjät voivat kommentoida sitä. Minusta tämä ominaisuus on loistava siinä mielessä, että vaikka kommentointi onkin luontevampaa itse blogissa, niin kyllä tällainenkin mahdollisuus on yllättävän hyvä. Toki tässäkin on omat ongelmansa eli kommentointivirta voi jakautua siis blogikansalaisen työkaluun ja itse blogiin. Pahemmin kukaan ei ole vielä kommentoinut mitään mutta eiköhän sekin yleistyy ajan kanssa.

Uusi ulkoasu

Uusi ulkoasu on nykyaikainen ja se on itse asiassa erittäin näyttävä ja selkeä. Ulkoasun useimmat asiat näkyvät hyvin mutta jotkut asiat vaativat vielä kehitystä. Esimerkiksi joissakin kohdissa teksti menee ikävästi päälle ja pienin ulkoasu venyttää ainakin omalla näytölläni sivua vaakasuunnassa. Ulkoasuhan on todella tyylikäs mutta pikkukorjauksia vielä kaipaa selvästikin. Ulkoasun näet yllä olevasta kuvasta ja paremmin ulkoasuun tutustuu vierailemalla palveluun.

Kuoppaa lisäyksiä tai arvioi kommentteja

Rekisteröitynyt jäsen voi lisätä uusia lisäyksiä mutta monesti muutama niistä on mainosmainen. Jotta lisäyksien laatu säilyisi hyvänä, on palvelun teknologiaa kehitetty tämän asian suhteen. Nykyään lisäyksiä voi siis kuopata. Kun jokin merkintä kerää tarpeeksi paljon kuoppauksia, poistuu se listauksesta saman tien. Tässä on toki ongelmansa, koska jotkut voivat kuopata merkintöjä vain sen takia, että kuoppaaja ei ole niiden merkintöjen sisällön kanssa samaa mieltä. Koska lisäyksiä voi kommentoida, voi kommenttejakin arvioida plus- ja miinus-äänillä. Yhteisöllisyyden kannalta loistavat lisäykset.

Kymmeniä muita uudistuksia

Uudistuksia on monia muitakin mutta mainitsin omasta mielestäni kolme parasta. Tärkeimpiin lisäyksiin kuuluu myös lisäyksien helpompi lisääminen ja monet muut yhteisöllisyyttä parantavat toiminnot. Paremmin palveluun tutustuu, kun vierailee sivustolla mutta rekisteröinti antaa käyttöön parempia mahdollisuuksia ja ominaisuuksia. Tässä vaiheessa voin palvelua suositella kaikille blogiylläpitäjille. Nykyään palvelu on laatua parhaimmillaan mutta puutteet on omasta mielestäni korjattava tulevaisuudessa. Puutteista mainitsin muun muassa palvelun kommenteissa, joten ylläpitäjät ovat varmasti tietoisia niistä.

Loppusanat

Loppusanat loppusanoina eli pistetään paketti loppukuntoon. Omasta mielestäni Blogispotti on yksi tärkeimmistä suomalaisista blogipalveluista. Pitkän uudistuksen jälkeen lopputulos on nähtävissä ja perintseiseen tapaan myös tätä blogimerkintää saa kommentoida. Kommentteina haluaisin kuulla sinun mielipiteesi tästä uudistuneesta palvelusta. Voit kertoa ensireaktiosi, voit antaa parannusehdotuksia tai voit muuten vain keskustella asiasta. Blogispotti on laatua parhaimmillaan mutta pientä kehitystä ja viilaamista kaipaa myös edelleen.

Avainsanat: , , ,

Muita samankaltaisia

tai sitten ei... [?]

  1. Blogispotti uudistuu kesän aikana
  2. Radio-osaaminen: Radio Aalto uudistui, formaatti säilyi
  3. Blogispotti: Ideoita ja näkemyksiä
  4. Kuvankäsittely Picasalla
  5. Näin kasvatat blogisi kävijämääriä

Muita satunnaisia

tai sitten ei... [?]

  1. Uusintoja ja uusintojen uusintoja
  2. Aloitus takana: Tämä blogi täyttää yhden vuoden
  3. Mainoseston käyttäjä: Leikkaatko mainokset lehdistäkin? Hanki elämä!
  4. Gigantin mainonta ärsyttävää
  5. Heidi Kahra

Arvioi artikkeli

KamalaTyydyttäväKuittaan luetuksiHyväErinomainen (3 arviota, keskiarvo: 4.33 / 5)

5 kommenttia artikkeliin “Blogispotti: Blogikansalaisen työkalu uudistui”

  1. :) Mä vähän odotin enemmän asiaa tältä artikkelilta, mutta toisaalta kaikki on itselle tuttua kun kanssa olin betatestailemasssa tuota.

    Mun mielestä paras uudistus on spottaa painikkeen sijainti ja koko blogispotissa. Ennen sitä ei oikein edes huomannut, mutta nyt sitä oikein tekee mieli painaa.

  2. Minä en oikein ehtinyt mukaan betailemaan, kun olin tutustumassa ihmeelliseen Tampereen kaupunkiin. Oli minulla betatunnukset ja pari kertaa kävin katsomassa, mutta kommentteja en ehtinyt jättää ennen kuin uusi sivusto jo julkaistiin.

  3. @ tekstiurakoitsija

    Asiaa voisi olla toki enemmän mutta ajattelin kirjoittaa lyhyemmän artikkelin. Jokainen voi palveluun tutustua, ei jokaisesta uudistuksesta kannata kirjoittaa. Se on totta, nyt blogiartikkelin lisäyspainike on näkyvä ja sitä oikein haluaa painaa. Ennen vastaava painike (taisi muuten olla pelkkä teksti) ei ollut niin houkutteleva.

    @ Niko

    Kiireet voivat olla niin suuret, että aina ei kaikkea ehdi. Itsekään en ole palvelua testannut täydellä vauhdilla mutta kommentoitavaa olen kerännyt testailemalla sitä. Aikaa olisi voinut olla enemmän, jälkeenpäin olen antanut parannusehdotuksia jo muutamaan otteeseen.

  4. Juu, iso kiitos teillekin kaikille testauksesta ja kommenteista silloin ja nyt. Jos hpguru viittaat tuolla “aikaa olisi voinut olla enemmänkin”-toteamuksella, että betatestaus-jakso oli liian lyhyt niin kyllä se mielestäni oli ihan riittävä. Kaksi viikkoa, jona aikana saatiin paljon ansiokasta palautetta. Näistä suurin osa on käsitelty ja korjattu, mutta joitain juttuja jäi vielä vähän auki. Näitä asioita kuitenkin korjaillaan vaikka sivusto onkin jo julkaistu. Voisiko sanoa, että Blogispotti on ikuisessa betassa.

    Sivustomme kohdalla kyse on kuitenkin ns. indie-sivustosta, jonka taustalla ei ole mitään mediataloa tai isompaa toimijaa. Itselläni on perhe ja oma yritys, joista molemmista pitää huolehtia ja toinen taustahenkilö on tällä hetkellä kiireinen muiden asioiden takia. Blogispottiin saisi uhrattua loputtomasti aikaa, jos vain haluaisi ja kykenisi, mutta johonkin on rajat vedettävä. Oli erittäin tärkeätä saada tämä uudistus näin pitkälle ja valmiiksi tässä vaiheessa, koska aika vain tahtool oppua kesken. Nyt tilanne on kuitenkin hyvä, koska uusi versio on julkaistu ja se näyttäisi toimivan suurimmalta osaltaan oikein mallikkaasti. Nyt uudistuksen taakka on tavallaan pois harteilta ja on aika keskittyä pikkuseikkoihin ja yksityiskohtiin.

  5. Kokeilujakso oli riittävä, tarkoitin sillä lähinnä sitä, että itselläni aikaa olisi voinut olla enemmän testaamiseen. Kokeilujakso oli hyvä pituudeltaan. Blogispottia tullaan varmasti kehittämään vielä ja se on ainoastaan hyvä asia. Kiitos tästä, että viitsitte kehittää hyvää palvelua. Uusi sivusto toimii oikein sulavasti, pikkumuutoksia on korjattavaksi mutta ne kyllä ajan kanssa korjaantuu.

Jätä kommentti

:D :-) :( :o 8O :? 8) :lol: :x :P :oops: :cry: :evil: :twisted: :roll: :wink: :!: :?: :idea: :arrow: :| :mrgreen:

Roskaviestien välttämiseksi julkaisun kommentointi suljetaan 26.12.2008.

Huomautus: Tämä julkaisu on yli 2 kuukautta vanha.