Omistatko WordPressin tai bbPressin? Jos näin on, niin sitten varmasti myös tiedät kuinka inhottavaa on päivittäinen automatisoitujen ohjelmien tunnuksien poisto tietokannasta. Vaikeaa se ei ole mutta ainakin tässä blogissa näitä tunnuksia oli helposti useita päivässä. Minulla meni sitten eilen maku suusta ja ajattelin ladata joitakin lisäosia tällaisten rekisteröintien estoon. Nyt voin sanoa, että eilisestä asti tänne ei ole rekisteröitynyt yhtäkään automatisoitua ohjelmaa. Toimenpide vei muutaman minuutin mutta oli kyllä sen arvoinen.

Oletuksena kummatkin ohjelmistot tulevat niukoin ominaisuuksin. Siispä rekisteröintilomakkeissakaan ei oletuksena ole minkäänlaisia kuvavarmistuksia, joilla näitä automatisoituja rekisteröintejä voisi estää. Itse olen asentanut blogiin oman lisäosan ja keskustelupalstalle oman vastaavan ja molemmat tuntuvat toimivan. Koska sain mahtavan avun siitä, että käytin eilen hakukonetta muutaman minuutin ajan, ajattelin helpottaa saman asian kanssa painivia tarjoamalla tämän artikkelin.

Itse asiassa lataamani lisäosa blogiin on paljon muutakin, sillä se mahdollistaa muun muassa rekisteröintilomakkeen muokkaamisen oman maun mukaan. Keskustelupalstalle asennettu lisäosa on sen sijaan todella yksinkertainen. Lataamalla se, saat käyttöön rekisteröintilomakkeeseen vain uuden kentän, jonne tulee laskea vieressä oleva laskutoimitus oikein. Laskutoimitukset vaihtuvat säännöllisesti eli käytännössä jokaisella latauskerralla ja sen perusteella voidaan sanoa lisäosan olevan tehokas. Tehokas ratkaisu eli tarkemmin sanottuna yhdistelmä tuntuu olevan, koska eilisestä yhtäkään automatisoitua rekisteröintiä ei ole tapahtunut.

Blogiin asennettu lisäosa näyttää sen sijaan selkeän kuvavarmistuksen ja jos sen kanssa on ongelmia, kannattaa rekisteröityä keskustelupalstan kautta, tunnuksethan käyvät sen jälkeen molempiin. Itse olen ainakin saanut testirekisteröintini lävitse niin blogin kuin keskustelupalstankin kautta. Pitää muuten mainita blogiin asennettavan lisäosan paras asia, lisäosa mahdollistaa nimittäin sen, että käyttäjä voi valita itse haluamansa salasanan jo rekisteröintivaiheessa. Monia muitakin ominaisuuksia on mutta ne saat tietoon lataamalla lisäosa.

Lataa lisäosat

Avainsanat: , , ,

Muita samankaltaisia

tai sitten ei... [?]

  1. Bloggaaminen: Mitä se olisi ilman WordPress-julkaisujärjestelmää?
  2. WordPress-päivitys Arkimedian voimalla
  3. bbPress-keskustelualusta testissä
  4. WordPress Sneak Peek 2.5 esittelyssä
  5. Teknistä tietoa

Muita satunnaisia

tai sitten ei... [?]

  1. Iskelmä matkapuhelinliittymänä
  2. Gigantin mainonta ärsyttävää
  3. Ohjauspöytä tutuksi
  4. Radio Dei kristillisenä radiokanavana
  5. Ilmastonmuutos ja yhteiskunta

Arvioi artikkeli

KamalaTyydyttäväKuittaan luetuksiHyväErinomainen (4 arviota, keskiarvo: 3.25 / 5)

5 kommenttia artikkeliin “WordPress ja bbPress: Eroon automatisoiduista rekisteröinneistä”

  1. siis voiko tota käyttää esim tässä blogissa:http://testissa.wordpress.com/

  2. Anteeksi, että lainain teksitäsi ilaman lupaa.En tullut ajatelleeksi, että et halua sitä ja kesti näin kauan, koska en ollut vielä käynyt blogissani.

  3. Ei voi käyttää, koska sinulla ei ole oikeuksia tällaiseen. Sisällön lainaaminen on hyvä juttu mutta kuten arvata saattaa, lainaus ei saa kohdistua koko merkintään tai sivuun. En tiedä mitä laki tähän sanoo mutta luullakseni vain muutaman lauseen voi lainata. Koko tekstin lainaaminen oli vähän liioiteltua.

  4. Tekstin lainaus on laillista vain jos kysyinen tekstin kirjoittaja antaa luvan ja yleensä kun saa luvan joutuu mainitsemaan linkin mistä tekstin lainasi ja kunnia kirjoittajalle.

  5. Näin on mutta pienen tekstiosuuden lainaaminen on sallittua myös silloin, kun tekstiin merkitään lähde, josta teksti on lainattu. Sen sijaan tekstin voi kirjoittaa omin sanoin niin, että se on erotettavissa alkuperäisestä tekstistä. Tämä on laillista mutta suorakopiointi on kiellettyä lain mukaan.

Jätä kommentti

:D :-) :( :o 8O :? 8) :lol: :x :P :oops: :cry: :evil: :twisted: :roll: :wink: :!: :?: :idea: :arrow: :| :mrgreen:

Roskaviestien välttämiseksi julkaisun kommentointi suljetaan 21.12.2008.

Huomautus: Tämä julkaisu on yli 2 kuukautta vanha.