Kuva p71300121 julkaisusta Valkeakoski: Valokuvia, huumoria ja tunnelmaa

Tämän artikkelin aihe on melko erikoinen. Opiskelen Valkeakoskella ja olen törmännyt mitä hauskempiin esityksiin kyseisen kaupungin sisäpuolella. Ohessa tarjoan kuvia, huumoria ja tunnelmaa. Kaupunki on minulle tuttu, koska vietän siellä arkipäiviäni opiskellen. Asun toki edelleen virallisesti Tampereella ja liikun kouluun ja koulusta kotiin joukkoliikenteen voimalla joka arkipäivä. Mikä Valkeakoskella on niin hyvää? Paikallisen tehtaan aromit ovat varmasti monille valkeakoskelaisille tuttuja ja minullekin ne ovat tulleet tutuksi jo ensimmäisen kouluvuoden aikana.

Toinen opiskeluvuosi on menossa ja kolmas on vielä tulossa. Aika siinä vaan menee ja kiireet painavat. Blogiin olen kuitenkin kirjoittanut säännöllisesti siitä huolimatta. Tämä on päivän toinen merkintä, koska haluan kirjoittaa juuri tänään kahden merkinnän verran. Ensimmäinen on jo kirjoitettu ja tämä on toinen merkintä tässä sarjassa. Tässä vaiheessa mennään suoraan aiheeseen eli ohessa tarjoilen Valkeakosken parhaita paloja muutamalla kuvalla. Merkinnän yläkuvassa on aika erikoinen tapahtuma, torilla oli tänään nimittäin kyseessä oleva auto ja kolme henkilöä työnsivät sitä samalla, kun kuljettaja ohjasi autoa toria pitkin virrat pois päältä.

En tiedä mikä idea tällaisessa huvittelussa sitten oli olevinaan mutta hauskalta näytti ainakin digikameran kautta tarkastellen. Kyseinen joukko vietti torilla vartin verran ja tänä aikana useampi kierros torin ympäri oli tehty edellä mainittua tapaa hyödyntäen. Aika erikoinen harrastus mutta voi olla, että tämä oli kolmelle työntäjälle liikuntaa ja kuljettajalle mukavaa haastetta mutta varsinainen idea ei ole minulle kuitenkaan selvinnyt. Jos tunnet tietäväsi tällaisen asian ideaa tarkemmin, niin kerro toki kommentilla lisää, luen mielelläni.

Veneet uppoavat kuin itsestään

Kävin tänään tutkimassa myös Valkeakosken venesatamaa ja oli suorastaan aivan pakko nauraa suun täydestä. Kohta tiedät miksi, koska tarjoan materiaalia viiden valokuvan verran. Itse asiassa on aika erikoista se, että venesatamassa olevat veneet uppoavat kuin itsestään. Eihän tämä ole edes käytännössä mahdollista. Kyseessä olevat veneet olivat olleet köydellä kiinnitettyjä ja ovat siitä huolimatta vajonneet pinnan alle. Aika erikoista mutta ilmeisesti täysin mahdollista. Omasta mielestäni kyseessä oli niin erikoinen näkymä, että jo sen takia valokuvia piti tilanteesta ottaa.

Jos omistat veneen, tarkista siis, että sinun veneellesi ei ole käynyt näin. Mikäli omistat jonkun kuvassa olevista veneistä, tilaa apuvoimia paikalle. Yksin ei näitä sieltä pois saa. Jokaisen veneilijän tulee huomioida sääolosuhteet. Asiallinen kiinnitys laituriin voi vähentää tällaisia tilanteita. En ole itse ainakaan vastaaviin tilanteisiin törmännyt mutta veneiden uppoaminen pintaa syvemmälle on ilmeisesti täysin mahdollinen tapahtuma. Veneilijöiden onkin syytä tarkistaa omaan veneen kiinnitystavan. Toisaalta sää on mikä on ja tuuli on voinut tämän aiheuttaa aika suurellakin todennäköisyydellä.

Kovin yleistä ei tämä ole mutta mahdollista kylläkin. Itselläni ei ole venettä, joten en tiedä onko sellainen veneen uppoaminen mahdollista niinkin upeassa paikassa kuin laiturin läheisyydessä asianmukaisella kiinnityksellä varustettuna. Jos et näe venettäsi asianmukaisessa paikassa, tarkista ensin, ettei sinun veneellesi ole käynyt tällä tavalla. Ilmoita vasta sitten mahdollisesta varkaudesta viranomaisille. Tämän merkinnän loppuun laitan viisi valokuvaa tavallisessa näkymässä eli en tee niistä tämän blogin merkinnöistä tuttuja kuvagallerioita. Nauti kuvista ja muistathan jättää kommenttisi!

Kuvagalleria

Ensimmäinen vene

Kuva p7130003 julkaisusta Valkeakoski: Valokuvia, huumoria ja tunnelmaa

Kuva p7130006 julkaisusta Valkeakoski: Valokuvia, huumoria ja tunnelmaa

Kuva p7130007 julkaisusta Valkeakoski: Valokuvia, huumoria ja tunnelmaa

Toinen vene

Kuva p7130009 julkaisusta Valkeakoski: Valokuvia, huumoria ja tunnelmaa

Kuva p7130011 julkaisusta Valkeakoski: Valokuvia, huumoria ja tunnelmaa

Avainsanat: , , ,

Muita samankaltaisia

tai sitten ei... [?]

  1. Kuvagalleria
  2. Picasa-verkkoalbumit esittelyssä
  3. The Voice musiikkivideoita esittelevänä televisiokanavana
  4. Nappularadio arvostelukohteena
  5. Katukerjäläiset keskustojen nähtävyyksinä

Muita satunnaisia

tai sitten ei... [?]

  1. Kunnallisvaalit: Vaalitunnelmaa Tampereen keskustassa, katso kuvat ja lue mielipiteet
  2. Näin kasvatat blogisi kävijämääriä
  3. WordPress: Mitä tarvitaan onnistuneeseen hakukoneoptimointiin?
  4. Taulutelevisioiden myynti kasvaa jatkuvasti
  5. Historiaa

Arvioi artikkeli

KamalaTyydyttäväKuittaan luetuksiHyväErinomainen (5 arviota, keskiarvo: 3.6 / 5)

4 kommenttia artikkeliin “Valkeakoski: Valokuvia, huumoria ja tunnelmaa”

  1. No jopas! En tiennytkään, että opiskelet Valkeakoskella (HAMKissa arvatenkin). Ko. kaupungissa olen itsekin varttunut ja em. koulussa opiskellut. Sittemmin olen tosin vaihtanut ilmastoa hieman etelämpään.

    Oliskohan nuo veneet täyttyneet poikkeuksellisen kovan sateen takia..? Hyvin poikkeuksellista lienee kumminkin tuollainen.

  2. Sade voi olla mahdollinen, koska sitä on viime aikoina tullut poikkeuksellisen paljon. Opiskelen Valkeakosken ammattiopistossa kaupan ja hallinnon yksikössä.

  3. Itse opiskelin vuoden samassa kuin hpguru mutta vaihdoin luokkaa datanomille.

  4. Näin on, näin on. Merkonomiksi itse opiskelen edelleen. Kiitos kommentista.

Jätä kommentti

:D :-) :( :o 8O :? 8) :lol: :x :P :oops: :cry: :evil: :twisted: :roll: :wink: :!: :?: :idea: :arrow: :| :mrgreen: