
Jokaisen tietokonekäyttäjän perusongelma. Onko se tietoturva kunnossa vai onko siinä jotain kehitettävää? Vastaukseksi monikaan ei halua missään muodossa esimerkiksi viruksettoman Linux-käyttöjärjestelmän kehuja. En halua itsekään, koska minulle Windows XP -käyttöjärjestelmä on riittänyt. Kuten mikä tahansa Windows-käyttöjärjestelmä, myös XP tarvitsee esimerkiksi virustorjunnan, palomuurin tai jonkun muun tietoturvasta huolehdittavan ohjelman. Tietoturva kuntoon -ajatus ei ole vaikea ja tietoturvaa voidaan parantaa melkoisesti esimerkiksi ilmaisilla tietokoneohjelmilla.
Tässä artikkelissa yritän perehdyttää kolmeen kovaan ohjelmistoon, joilla tietoturva paranee merkittävästi. Kaikki kolme ovat ilmaiset eli rahaa ei sinulla tietoturvaan mene tällä kertaa. Myös tämän artikkelin saat lukea ihan ilmaiseksi. Monissa tietokoneissa tietoruva on oikeasti puutteellista eli eikö kaikkia…

Suomessa hakukoneita käytetään erityisen paljon tiedonhakuun. Suosituin hakukone lienee olevan edelleen Google ja itse olen ainakin sitä mieltä, että Googlen hakutuloksien laatu on ajan saatossa heikentynyt todella paljon. Useilla hakusanoilla hakukone tarjoaa turhauttavia hakutuloksia. Hakukoneen tarkoitus ei ole näyttää huonoja hakutuloksia, vaan hakukoneen tarkoitus on nimenomaan haluttujen ja tarpeellisien hakutuloksien näyttäminen. Google onnistuu tässä kuitenkin hyvin mutta kuten alussa mainitsin, epäolennaisten hakutuloksien näyttäminen on turhauttavaa.
Useimmilla sivuilla on tuplasisältöä. Tämä vaikuttaa jonkin verran hakutuloksiin. Nimittäin samaa sisältöä voi löytyä parhaimmillaan kahdesta eri osoitteesta. Hakukoneen käyttäjät tuskin odottavat tällaisia hakutuloksia. Lisäksi viime aikoina hakukonetuloksien valloittaminen on yleistynyt. Tällä tarkoitan sitä, että joillakin…
Lue loppuun Google: Maatalouskoneita-haulla tuntuu ainakin löytyvän

Hakukoneoptimointi ja hakukonemainonta on raakaa peliä. Markkinoilla on useita hakukoneoptimointia tekeviä yrityksiä tai henkilöitä. Vihtori Oy tarjoaa heidän omasta mielestään laadukasta hakukoneoptimointia ja hakukonemainontaa. Mikä tässä kuitenkin mättää, sillä ainakin Googlen hakutuloksissa kyseisen yrityksen sivut sijoittuvat kuitenkin huonoille sijoituksille. Ei se tyhmä ole joka pyytää, vaan se joka maksaa. Mitä tähän voisi sanoa? Vihtori Oy ei ole hyvä hakukoneoptimointiin erikoistunut yritys.
Vihtorin hakukoneoptimointi
Tämän artikkelin avulla testailen myös omaa hakukoneoptimointiin liittyvää taitoa. Artikkelin avulla yritän sijoittua yllä olevan haun hakusanalla Vihtori Oy:n yli. Sijalla yksi ratsastaa tällä hetkellä Juha Söderholmin artikkeli Vihtori Oy:n palveluista. Itse tavoittelen toista sijaa vieden Vihtori Oy:n sijoituksen…
Lue loppuun Vihtori Oy: Hakukoneoptimointi ja hakukonemarkkinointi

WordPress-blogi tulee oletuksena hyvänä julkaisujärjestelmänä. Sen ominaisuudet ovat hyvät ja kaikkea muuta on saatavilla laidasta laitaan lisäosin tai vaikkapa teemoin. Tässä pikaoppaassa perehdymme WordPress-blogin nopeaan mutta toimivaan hakukoneoptimointiin. Tämän oppaan avulla optimoit WordPress-blogisi parhaimmillaan jo muutamassa tunnissa. Mitä tähän oikein tarvitaan? Se selviää hetken kuluttua. Tässä blogissa on myös laajempi opas hakukoneoptimointiin mutta törmäät siihen luultavasti samankaltaisien artikkelien kautta tämän artikkelin lopussa.
Hakukoneoptimointi ei ole vaikeaa, vaan toimenpide onnistuu mainiosti myös niiltä henkilöiltä, joilla ei ole aiempaa kokemusta tällaisesta hakukoneoptimoinnista. Hakukoneoptimoijaa et tarvitse, koska pärjäät pitkälle alla olevilla ohjeilla ja teet niiden avulla blogistasi hakukoneystävällisemmän. Rahaakaan ei sinulta tähän mene yhtään,…
Lue loppuun WordPress: Mitä tarvitaan onnistuneeseen hakukoneoptimointiin?
Olen tilannut useita kuukausia sitten ilmaisen langattoman tukiaseman. Wippies on toimittanut sellaisen siis ilmaiseksi ja se oli asennettu käyttökuntoon jo toimituspäivänä. Pitkään olen sen kanssa viihtynyt eli langaton internet oli toiminut moitteettomasti usean kuukauden ajan. Muutama viikko sitten laite on lakannut toimimasta langattoman verkon puolella. Sen sijaan laitteen sisäinen modeemi toimii edelleen moitteetta. Ajattelin kirjoittaa tästä oman artikkelin.
Kaikki alkoi siitä, että eräänä mainiona keskipäivänä olin tietokoneen ääressä, kunnes yhteys langattomaan verkkoon katkesi yhtäkkiä. Ajattelin ensiksi, että tämä olisi jokin tilapäinen häiriö. Kokeilin muun muassa yhteyden muodostamista uudelleen, tukiaseman käynnistämistä uudelleen sekä esimerkiksi tukiaseman resetointia ja kaikkea muutakin mahdollista. Laite ei…
Lue loppuun Wippies Homebox: Mitä tehdä, jos laite ei enää toimi?

Nykyajan internet sisältää mainontaa samalla tavalla kuin televisio tai vaikkapa radio. Mainokset ovat osana meidän elämää. Nykyään mainoksilta on mahdotonta välttyä, sillä mainoksia on edellä mainittujen lisäksi myös muun muassa lehdissä, kaduilla tai vaikkapa yksinkertaisemmin sanottuna kaikkialla kodin ulkopuolella. Myös kotiin tulee ilmaisjakelua ja jotkut myös kieltäytyvät siitä ja se on omasta mielestäni normaalia. Tässä artikkelissa perehdymme kuitenkin blogimainontaan ja tässä yritän löytää vastauksen tämän merkinnän otsikossa olevaan kysymykseen.
Käsite mainonta ei ole aivan yksinkertainen. Blogeissakin mainonta voi olla erilaista. On erilaisia teksti- tai kuvamainoksia sekä tämän lisäksi on olemassa muita markkinointikeinoja, esimerkiksi tuotteiden arviointeja rahaa vastaan tai vaikkapa kumppanuusmyyntejä. Näitä…
Tänään tähän blogiin on asennettu uusi lisäosa, jonka tehtävä on hyvin haastava. Tästä lisäosasta ei ole mitään hyötyä jos otsikoinnit ja muut seikat eivät ole kunnossa. Tämä on mainio lisäosa jokaiseen blogiin siinä tapauksessa jos edellä mainitut asiat ovat kunnossa. Lisäosa on ilmainen ja se on saatavilla WordPress-blogiin täältä. Mitä tällä lisäosalla oikein tehdään ja miksi tämä tulisi asentaa? Tästä kirjoitan seuraavaksi ilmoittaen jo näin samalla, että voit tutustua lisäosaan katsomalla vaikkapa tämän artikkelin alapuolella olevaa samankaltaista-listaa.
Otetaan esimerkiksi vaikkapa tilanne, jossa lukija lukee radioaiheista blogiartikkeliasi. Jos lisäosaa ei ole, niin hän lukee merkinnän ja menee prosessin jälkeen etusivulle tai klikkaa…
Lue loppuun WordPress: Samankaltaiset artikkelit lukijan tietoon
Tällä hetkellä suosittu puheenaihe on se, että miksi suomalaisten radiokanavien soittolistat ovat niin köyhiä ja yksipuoleisia. Itse olen osittain samaa mieltä, että soittolistat voisivat olla monipuolisempia mutta itse hyväksyn tilanteen myös tällaisena. Tästä haluaisin kirjoitella lisää seuraavaksi eli tässä merkinnässä saat tietää näkemykseni siitä, että soittolistojen haukkuminen ei ole aina tarpeellista, eikä välttämättä kannattavaa.
Soittolistat ovat radion työväline, jolla jokainen radiokanava esittelee soittamaansa musiikkia omalle kuuntelijakunnalle. Joillakin radiokanavilla soittolista voi olla hyvä mutta useimmilla radiokanavilla pakkotoisto eli samojen biisien jatkuva veivaaminen päivästä toiseen on yleistä. Tätä esiintyy enemmän kaupallisilla radiokanavilla. Tässä vaiheessa sopii kysyä sitä, että miksi kansalaiset haukkuvat radiokanavien soittolistoja?…