Markus Määttä on radiokanava Sunin uusi juontaja. Juontajalla on suhteellisen hyvä juonto mutta erittäin tylsät jutut. Itse asiassa joku asia tässä juontajassa ei toimi kuitenkaan ja siitä kerron heti hieman myöhemmin. Anna Asunta on Sunilta lähtenyt eli tilalle on tullut uusi naisjuontaja, josta teen myös oman arvostelun tulevaisuudessa. Kaiken kaikkiaan harmittaa Anna Asunnan lähtö.

Palataan kuitenkin Markus Määttään ja etsitään hänestä oikea mielipide. Juontaja on parhaillaan äänessä ja tuntuu kertovan aika usein seuraavaksi soivista biiseistä tai radiokanavan omista kilpailuista. Juonnon ääni on hyvä mutta näin tylsiin asioihin nukahtaa radion ääreen lähes poikkeuksetta. Jotakin parannusta juonnon sisältöön olisin kaivannut melkoisesti.

Tällä hetkellä Markus Määttä puhuu jatkuvasti seuraavaksi soivista biiseistä ja radiokanavan kilpailuista kaikkine lisätietoineen. Joku tuotakin asiaa varmasti ihan mielellään kuuntelee mutta missä se kunnon juonto oikein on olevinaan? Kyse on paikallisradiosta ja mitään Iskelmän kaltaisia juontajia ei sinne kyllä enää voisi kaivatakaan.

Nyt on kyllä todellista vaihtelua juonnossa, hetki sitten juontaja on kertonut kellonajan. Ihan oikea Iskelmäradion juontajakopio. Pelkkää markkinointia, kellonaikoja ja biisien nimiä ja kaikkea muuta jatkuvasti, monipuolisesti ja juontokerrasta toiseen. Itse tunnustan vihaavani tällaista juontoa. Markus Määtän ääni on hyvä mutta juonnon sisältö ei päätä huimaa.

Itse en siis ole oikein pitänyt. Juontajan kuuntelu on mahdollista mutta näin olemattomiin juontoasioihin nukahtaa kuurokin. Siksi itse ainakin toivoisin tältä juontajalta enemmän aiheita juontoon ja mallia saa ottaa vaikkapa radiokanavan mainiolta Heidi Kahralta, jolla asioita ja hyviä sellaisia tuntuu löytyvän. Millainen juonto on sinun mieleesi?

Kommentoi yllä arvostetun juontajan juontoa ja juontotapaa. Jos tämän juontajan juonto on tuttua, niin saat kirjoittaa oman arvostelusi kommentoimalla. Kaikenlaisia kommentteja saa laittaa tämän artikkelin kommentointivalintoihin. Itse en ole oikein tykännyt mutta mikä on sinun mielipiteesi juontajasta? Nyt kannattaa avautua ja se onnistuu kommentoimalla.

Avainsanat: ,

Muita samankaltaisia

tai sitten ei... [?]

  1. Heidi Kahra
  2. Sami Kuronen
  3. Johanna Hautasaari
  4. Mika Kankaanpää
  5. Mikko Kekäläinen

Arvioi artikkeli

Aivan kamalaHuonoKuittaan luetuksiHyväErinomainen (2 ääntä, keskiarvo: 4.5 / 5)

2 kommenttia artikkeliin “Markus Määttä”

  1. eipä ollut Anna Asuntakaan alussa hyvä http://hpguru.net/2007/09/17/anna-asunta/ mutta sitten parantui tai muuten vain muokkasit artikkelia (mikä ei kyllä ole ollut täällä tapana, kirjoitettu yleensä uusi kokonaan) hänen mieleisekseen.

    jos Määttä tajuaa googlata itteään ja löytää tän artikkelin ja kommentoi, käykö samalla tavalla muokkauksen suhteen kuin Annan?

  2. Ei luultavasti käy ihan näin. Tällä hetkellä artikkeli on tällainen ja pysyy tällaisena. Jos tulee uutta kerrottavaa asian tiimoilta, niin uutta artikkelia kehiin.

Jätä kommentti