Sami Kuronen on Radio Aallon miesjuontaja. Itse kuuntelen häntä vähän pidempään vasta tänään ja mielipide tästä juontajasta on tulossa seuraavaksi. Ensimmäiseksi huomioni ovat kiinnittyneet juontajan mainioon ääneen. Kyse on yksinkertaisesti siitä, että hänen ääni on todella vakuuttava ja se kuulostaa todella miellyttävältä. Sami Kuronen on siis miesjuontajana todella onnistunut siinä mielessä, että häntä todellakin kelpaa kuunnella.
Vaikka Sami Kurosen asiat ovat joskus puuduttavia, on hänen juonnossa silti enemmän sitä oikeaa asiaa. Loistava puhetyyli ja äänenkäyttö parantaa juontajan mainetta melkoisesti. Itse ainakin tunnustan pitäväni tällaisesta juonnosta. Hänen ääni on selkeä ja siten kyseisen radiojuontajan kuuntelu onnistuu vaikka koko lähetysajan. Täytyy kyllä sanoa, että joskus tämä Sami Kuronen näyttäisi suoltavan niin laadutonta sisältöä, että en ihmettelisi sitä, että nukahtaisin vielä joskus Sami Kurosen selkeään ja miellyttävään ääneen.
Ei pahalla juontajaa kohtaan mutta toivoisin enemmän asiaa kuin sitä, että hän puhuisi koko ajan markkinoiden Radio Aaltoa piilomainontana. Jos hänen suusta sattuu tulemaan sitä asiaa, niin sittenpähän koko päivä on ainutlaatuinen. Nimittäin Sami Kurosen ääni ja sen käyttö loistaa erityisesti siinä vaiheessa, kun juontajan suusta tulee sitä asiapitoista juontoa. Onneksi sentään asiapitoinen juonto on tämän juontajan pääpaino.
Kaiken kaikkiaan Sami Kuronen tarjoaa siis miellyttävää juontoa, hyvää asiaa ja mahtavaa aikaa radiokuunteluun. Täytyy myös sanoa, että tämä juontaja osaa hyödyntää ääntään monipuolisesti juonnon eri tilanteissa. Tämä antaa heti sellaista vaikutelmaa, että juontaja on todettavissa ammattitaitoiseksi. Sami Kuronen näyttäisi painottavan omaa ääntään eri tilanteisiin sopiviksi ja tämä on erityisesti mieleeni. Tällaista juontoa saisivat harrastaa monet muutkin juontajat.
Täytyy siis sanoa se, että Sami Kuronen on todella ammattitaitoinen radiojuontaja, jonka puhe ja puhetapa loistavat. Sami Kuronen on Radio Aallon parhaimpia juontajia nimenomaan siitä loistavasta äänen käytöstä. Hän osaa hyödyntää äänensä eri mahdollisuuksia oikeaan aikaan ja oikealla tavalla. Tämä on mukavaa, sillä tällainen juonto on todella miellyttävä kuunneltavaksi. Jos pitää valittaa, niin Sami Kuronen voisi puhua asiapitoisemmista asioista.

Avainsanat: Radio Aalto, Radiojuontaja
Muita samankaltaisia
tai sitten ei... [?]

Kesäkuu 17, 2008 klo 15:45
“Ei pahalla juontajaa kohtaan mutta toivoisin enemmän asiaa kuin sitä, että hän puhuisi koko ajan markkinoiden Radio Aaltoa piilomainontana. Jos hänen suusta sattuu tulemaan sitä asiaa, niin sittenpähän koko päivä on ainutlaatuinen.”
Oletko kuullut seuraavista: Työnantaja, tuottaja, radion valitsema toimituksellinen linja? Jos et, niin samanlainen pätee kaikessa työelämässä. Radiojuontaja on vain pelinappula. Hän on samalla tasolla kuin assan vessan kassa! Hän sanoo sen, mistä hänelle maksetaan.
Kesäkuu 17, 2008 klo 15:52
Kyllä, ehdottomasti olen kuullut moneen otteeseen. Työnantaja määrittää mistä saa puhua ja millä tavalla. Juontajalla ei ole päätösvaltaa, vaan ainoastaan johto määrittää ja juontaja tottelee. Olet siis aivan oikeassa, että juontajalla ei kyllä kauheasti päätösvaltaa ole.
Heinäkuu 20, 2008 klo 11:09
Kuronen siirtyi Aallon aamusta keskipäivään joskus keväällä. Aikaisemmin paikkaa täyttänyt Mikko Koivusipilä näyttää nykyisin olevan molempien kanavien musiikkituottajana. Mitä lienee tarkoittaneekaan tuo titteli? Onko se vähän niin kuin musiikkipäällikkö, eli se mikä vastaa kanavien musiikkitarjonnasta? En ole alan asiantuntija, mutta Kurosen juonnosta kyllä tykkään kovasti. Sen suhteen olen HPGURUN kanssa samoilla linjoilla.
Heinäkuu 20, 2008 klo 11:29
Ehkäpä tuo titteli liittyy ravalla tai toisella musiikkiin eli voi olla joku apulaismusiikkipäällikkö. Hän on siirtynyt aamuista keskipäivään, sen olen huomannut itsekin. Mielestäni Olga K suoriutuu aamuista mainiosti mutta kaksi juontajaa sopisi teemaan kuitenkin paremmin.
Heinäkuu 20, 2008 klo 14:44
mutta kun rockin ja aallon sivuilta ei musiikkipäällikköä löytynyt, mutta musiikkituottaja on?
Heinäkuu 20, 2008 klo 14:46
Olgasta olen samaa mieltä, hän on huiman kova aamujuontaja. Tosi luonnollinen ja hauska.
Heinäkuu 20, 2008 klo 14:55
Ehkäpä sitten musiikkituottaja hoitaa hommat soittolistojen päivityksestä? Joku siellä ainakin soitettavan musiikin valitsee kummallekin radiokanavalle. Olga K:n juonto on mukavan aitoa ja hän on usein myös hauska. Itse kuuntelen mielellään hänen juontoa.