
Tampereen katukuva on erittäin sotkuista myös tällä hetkellä. Katuvandalismi on yleistä kaupungin kaduilla. Joka kaupunginosassa on omat suosikkikohteet, joita töhritään. Tampereen kaupungilta keinot näiden poistoon alkavat olla jo vähissä ja nykyään näitä töhryjä kukaan ei edes jaksa paikata esimerkiksi maalaamalla, koska tiedetään hyvinkin tarkasti, että takaisin ilmestyvät.
Tässä artikkelissa kirjoitan töhryistä Tampereella asuvan näkökulmasta. Täällä ei ole vielä varmaan yhtäkään töhryvapaata siltaa. Vandalismi on omasta mielestäni ärsyttävää, koska se pilaa maisemat ja tällaista maalausharrastuneisuutta Tampereella on erittäin paljon. Artikkelissa uimme tässä asiassa pintaa syvemmälle eli artikkelin aikana nämä töhryt tulevat esille muutamin kuvin ja loistavin kertomuksin. Pysy siis kyydissä, koska artikkeliin pääsevät ajankohtaiset kuvat Tampereen kaupungin vandalismitilanteesta.
Sotkua joka paikassa
Tällä hetkellä täällä ei ole yksinkertaisesti yhtäkään asuinaluetta, jossa ei olisi tällaista vandalismia. Sotku vallitsee niin keskustassa kuin esimerkiksi Pispalassakin. Pispalassa tilanne on erityisen vakava, koska siellä suunnilleen jokainen talo sai jo omat taidenäyttelyt. Toki tällaista vandalismia tapahtuu myös muualla päin Suomea mutta tässä artikkelissa painotan artikkelin sisällön erityisesti Tampereen alueelle.
Tamperelaisena täytyy sanoa, että en välitä näistä sotkuista mutta ne silti ärsyttävät. Sotkuja on joka paikassa ja Tampereen kaupungilla menisi kaikki rahat näiden siivoamiseen, koska töhryjä on erityisen paljon. Näitä aina siivotaan jossakin paikoissa mutta useimmiten ne syntyvät muutaman päivän päästä uudelleen. Taistelu ei siis kannata, koska rahaa menee näiden poistoon ja lopullisesti käytettävissä olevaa rahaa ei voi olla.

Viaton seinä sotkettuna
Joskus töhryt voivat olla ihan siistejäkin mutta miksi näitä pitäisi yleiseen paikkaan laittaa? Nykyään kun on erilaisia piirroslehtiöitä olemassa. Useimmiten töhryt ovat amatöörimäiset, esimerkiksi pelkkää sekavaa tekstiä, jonka lukemiseen ei suurennuslasikaan aina auta. Miksi tällaista vandalismia tehdään? Eikö olisikin mukavaa olla siistissä kaupungissa? Alla oleva kuva kertokoon enemmän amatöörimäisistä töhryistä.

Ilmoitustaulu sai uusia lisäyksiä — ilmaiseksi
Tyypillisestä vandalismista kärsivät Tampereella ainakin postilaatikot, rakennukset, sillat, autot, roskakorit ja parhaimmillaan jopa TKL:n linja-autot. Jo on aikoihin eletty, jos joukkoliikennettäkin pitää saastuttaa viallisilla töhryillä, joita ei voi linja-autoissa huokailematta katsella. Kyllä te töhrijät opitte vielä arvostamaan tätä maailmaa. Joskus alkaa jopa ärsyttää se mitä olette tehneet omaan kaupunkiinne. Toivon ainakin näin käyvän.
Onko töhrijöillä elämää?
Tässäpä hyvä kysymys. Elämää heillä ei ainakaan ole, muuten ei olisi töhryjäkään. Miten huonon elämän pitää yleensäkin olla, että pitää viettää aikaa kaikkine maaleineen sillan alla tai kaupan takapihalla kenties oluen kanssa? Kuka hyötyy tällaisista töhryistä ja miten? Itse ainakin arvostaisin töhrijöitä suuresti, jos he harrastaisivat toimintaansa veneen alla — ja oman veneen alla. Miksi sotkette omaisuutta, jota te ette omista?

Leipomo sai oman taideteoksen
Jopa tamperelainen leipomo sai oman näyttelyn ja ilmaiseksi. Sotkua ei kukaan ole poistanut, ilmeisesti sotku kuvaa varsin hyvin kyseisen rakennuksen tarkoitusta ja on ilmeisesti ilmainen mainos leipomolle? Kyseinen taideteos, jos sitä taideteokseksi voi edes sanoa, on viihtynyt kyseisen rakennuksen seinällä ainakin vuoden, ellei jopa pidempään. Sotkua siis on joka paikassa, joskus sotkujen tekoon nähdään myös vaivaa.

Tyypillinen sotku sillan lähettyviltä
Näiden kuvien perusteella voin sanoa, että yhdelläkään töhrijällä ole elämää. Sotketaan rakennuksia ja kaikkea muuta ihan tuosta vain. Mitä järkeä koko touhussa on? Sotkekaa ensin oman talon seinät ja tarkkailkaa mitä tapahtuu. Näin tapahtuisi myös yleisissä paikoissa, jos viranomaisia kiinnostaisi tuo asia. Nykyään kaikkea saa tehdä ja mitään ei valvota. Jos olet töhrijä, niin katso yllä olevia kuvia ja mieti, ovatko ne järkeviä? Jos mielestäsi ovat, niin sinulla ei ole elämää. Tässäpä pieni tutkimus, osallistukaahan.

Myös linja-autopysäkki sai omat terveiset
Joskus vandalismi kohdistuu linja-autopysäkkeihin sillä tavalla, että niiden laseja rikotaan tai puupysäkkien penkkejä vandalisoidaan irrottamalla kaikkea mahdollista tai tekemällä kaiverruksia niihin. Parhaat tamperelaiset pysäkit ovat alusta loppuun vandalismin vallassa. Yhtä tällaista pysäkkiä on maalattu mutta nyt se on taas täynnä töhryjä. Sotkijat voisivat siis hankkia pikkuhiljaa sen elämän.

Tunneleissa omat taideteokset
Joskus jopa nähdään vaivaa
Töhryt ovat useimmiten aivottomia taideteoksia, joita tehdään pikaisesti ja poistutaan paikalta saman tien. Joskus näihin vandalismihetkiin varataan aikaa. Seuraavissa kuvissa saat todellista kuvaa laadukkaasti tehdystä vandalismista. Valitettavasti näitäkin tehdään väärään paikkaan eli kaupungin kaduille tai muille yleisille paikoille. Seuraava kuva avaa sinulle tämän kuvakokoelman.

Sotkuja riittää vaivaksi asti
Yllä olevan seinän sotkemiseen on nähty vaivaa. Valitan kuitenkin siitä, että seinä on väärä paikka sotkuille. Sotkuja ei pitäisi olla missään, ei edes veneen alla. Mitä tosin voi siihen, jos jonkun nuoren käsiä kutittaa niin paljon, että pitää tällaisiin sotkuseminaareihin ryhtyä. Hankkikaa elämä. Alla olevan kuvan piirtäjällä elämää ei vissiin ole, koska taideteoksen tekoon on ilmeisesti nähty vaivaa.

Tätä ankkaa ei ihan hetkessä ole tehty
Mainio esimerkki siitä, että töhryjä voi tehdä varsin kauniisti mutta silti väärään paikkaan. Kyseinen taideteos löytyy Tampereelta, kuten kaikki muutkin artikkelin kuvat. Omasta mielestäni mikään töhry ei ole vielä sijainnut hyvässä paikassa eli tätäkin voisi jo pikkuhiljaa maalata pois näkyvistä. Huumoria ja niitä taideteoksia on tulossa lisää. Seuraava kuva kertoo aiheesta hieman lisää.

Jos ei ole elämää, niin syntyy helposti jopa tällaista
Edellä olevat kuvat selvittävät tarkasti sen, että joskus näihin töhryihin nähdään valitettavasti myös vaivaa. Se on hienoa, että joku osaa piirtää kauniisti, niin älkää nyt hyvät ihmiset taitojanne tällä tavalla näyttäkö. Hankkikaa jo se muistilehtiö ja ne, jotka töhrivät amatöörimäisesti voisivat jo luovuttaa, ei yksinkertaisesti jaksa katsella näitä ammattitaidottomia pikatöhryjä.
Loppusanat
Artikkeli on nyt tullut päätökseen ja nyt on loppusanojen aika. Itseäni kaikenlaiset piirrokset kaduilla ärsyttävät. Tampereella näitä on tuhannesti ja niiden siivoamiseen ei enää nähdä vaivaa. Esimerkiksi töhryjen siivoaminen ei aina tehoa, koska aina niitä tulee lisää. Veikkaanpa, että tälläkin hetkellä ainakin yksi maalaa sillan alla tai jossain ihan muualla.
Viikon virallinen artikkeli töhrijöiden älykkyysprosentista oli tässä. Tervetuloa plussan puolelle älykkyydessä. On jo aikakin ja jo on aikoihin eletty, jos viattomia linja-autojakin pitää sotkea. Kohta varmaan kaikki metsän lehdetkin ovat sinisiä? Kaikille töhrijöille siis lämpimät terveiseni, toivottavasti opitte jotakin tästä artikkelista ja jos ette opi, niin sekin aika kyllä koittaa joskus, uskokaa minua.
Tähän artikkeliin saa laittaa aiheeseen liittyviä kommentteja. Oletko kyllästynyt töhryihin vai tunnustatko katselevasi niitä mielellään? Mitä mieltä olet töhryjä vastaan taistelemisesta? Kommentoida saa ja kaikki kommentit ovat tervetulleita. Anna siis palaa ja helpota oloasi. Voit myös kommentoida artikkelin kuvia tai käsitellä asiaa oman kotipaikkakuntasi näkökulmasta.
Avainsanat: Ilkivalta, Tampere, Vandalismi
Muita samankaltaisia
tai sitten ei... [?]
- Kuvagalleria
- Tampere: Joukkoliikenteen hintoja ei tarvitse nostaa
- Joukkoliikennekalustoon on kiinnitettävä enemmän huomiota
- Tampere: Tunneli ei ole oikea ratkaisu liikenneruuhkiin
- Kunnallisvaalit: Kunnallisvaalitunnelmaa ja mielipiteitä


Kesäkuu 5, 2008 klo 10:59
http://fi.wikipedia.org/wiki/Graffiti
graffitit, töhryt, sotkut kuuluvat nykyisin kaupunkikuvaan, niitä on kaikkialla, niiltä ei voi välttyä.
suurin syyhän on graffittitaiteilijoiden tilojen puute. kun ei ole muualla laillista tilaa, pitää maalailla julkiseen katukuvaan.
Kesäkuu 5, 2008 klo 11:07
Se on totta mutta miksi pitäisi sotkea viattomia taloja ja linja-autoja. Eikö sillat jo riitä? Vaikka sielläkin taidemaalaaminen on kyllä yhtä kuivaa. Itse en kyllä näitä taidemaalauksia hyväksy, esimerkiksi linja-autovandalismi ottaa suuresti päähän.
Muistilehtiöt on keksitty ja oman talon sisäseinät ovat niin halutessaan sotkettavissa graffiteilla. Sotkisivat ensin niitä ja ajattelisivat sitä, että onko tässä nyt mitään järkeä. Jos ahaa-elämyksiä täytyy näiden avulla saada, niin Tampereella on ainakin ahaa-teatteri.
Kesäkuu 5, 2008 klo 16:38
Häh? Oliko tämä joku provo? (sori, ironian tajuni ei toimi kesähelteellä) Tägit ja muut töhryt ovat aika turhia, mutta ainakin nuo pari viimeistä ovat hienompia kuin pelkkä harmaa seinä suoraan elokuvasta 1984. Eivätkä ne ole edes missään kovin näkyvällä paikalla.
Kesäkuu 5, 2008 klo 17:38
Provo tämä ei ollut. Kaksi viimeistä piirrosta ovat kyllä kieltämättä hienot mutta itse katselisin mieluummin sielläkin pelkkää seinää ilman näitä vandalismeja. Jotenkin kaikki piirrokset ottavat nykyään päähän olivat huonot tai eivät.
Kesäkuu 11, 2008 klo 07:18
Kirjoitat periaatteessa ihan hyvää tekstiä, mutta minua jää häiritsemään yksi asia. Nimittäin jokaisen artikkelin alusta löytyy lause tyyliin “Tässä artikkelissa aion käsitellä…” Tuo on tavallaan turhaa jaarittelua, ja ainakin meidän lukion äidinkielenopettaja olisi about hirttänyt, jos YO-aine alkaisi noin.
Sinun blogisi on tietenkin sinun blogi ja saat tehdä siellä mitä lystää, mutta mielestäni pitäisi mennä heti suoraan sisältöön. En tunne sinua, enkä tiedä koulutuspohjaasi, mutta jos sitä saa veikata niin sanoisin että olet peruskoulun tänä keväänä päättänyttä ikäluokkaa (1992). : )
Kesäkuu 11, 2008 klo 09:37
Tällainen kirjoitustapa on tullut tavaksi. Itse haluan johdattaa lukijaa sisältöön pikkuhiljaa ja tällä tavalla sen teen. Olet väärässä arvauksen suhteen, sillä opiskelen jo toiseen asteen oppilaitoksessa eli kauppakoulussa merkonomiksi. Olen nyt 17-vuotias ja muutaman kuukauden kuluttua jo 18. Peruskoulu on siis ajat sitten suoritettu.
Kesäkuu 11, 2008 klo 13:41
Viimeiset kolme kuvaa jossa on maalauksia on luultavammin Lentsun nuorisotilojen luvilla/maaleilla tehtailtu. Luultavammin sen takia, koska he näkevät sen osaksi nuorisokulttuuria.
Mikä muuten on elämää?
Kesäkuu 11, 2008 klo 13:49
Kolme viimeisintä maalausta ovat ainakin Lentävänniemestä ja voi olla, että näitä on tehty ihan luvalla. Hienoja ovat mutta eivät siltikään ole omasta mielestäni järkeviä katseltavaksi. Elämää on kaikkea muuta mikä ei liity vandalismiin.
Kesäkuu 11, 2008 klo 14:27
“Tuo on tavallaan turhaa jaarittelua, ja ainakin meidän lukion äidinkielenopettaja olisi about hirttänyt, jos YO-aine alkaisi noin.”
jaarittelua ja asioiden toistoja artikkeleissa toisinaan kieltämättä esiintyy. erityisesti pitkissä artikkeleissa toistetaan usein alussa mainittuja asioita uudelleen, joskus jopa kolme kertaa.
Kesäkuu 11, 2008 klo 14:31
Toisto ei ole aina hyvä asia mutta joskus on ihan hyvää mainita asiat uudelleen. Kertaus on opintojen äiti, se pitää aina muistaa.
Kesäkuu 11, 2008 klo 17:37
Tietysti on hyvä, että lukija johdatellaan sisältöön, mutta sen johdattelemisen voi tehdä monella tapaa ja mielestäni johdattelet lähes jokaisessa artikkelissa käyttäjän sisältöön täsmälleen samalla tavalla. Itsekkin peruskoulussa johdattelin opettajan sisältöön hyvin useasti näin, mutta lukiossa opettaja painosti johdattelemaan sisältöön eri tavalla…
Kesäkuu 11, 2008 klo 18:51
Ehkäpä se tyyli on vaan mieleeni. Joskus voisi toki kokeilla tuota johdattelemista hieman eri tavalla. Lukiossa en opiskele, joten en tiedä miten ja kuinka hyvin siellä äidinkieltä opetetaan. Meidän kauppakoulussa äidinkieli koostuu lähinnä kieliopeista, kieliopeista ja kieliopeista.
Kesäkuu 11, 2008 klo 21:48
Lukiossa opetetaan kieliopin lisäksi mm. tekstitaitoa eli taitoa suhtautua tekstiin kriittisesti sekä jonkin verran mm. verbaalisia taitoja. En nyt tiedä puhuinko aivan oikeilla termeillä, mutta toivottavasti käsitit mitä tarkoitin.
Kesäkuu 11, 2008 klo 21:52
Käsitin kyllä. Eroaa melkoisesti kauppakoulun äidinkielen opetussuunnitelmasta. Lukiossa opiskellaankin kaikkea enemmän.
Heinäkuu 22, 2008 klo 00:08
kirjoittaja taaskaan ei tiedä graffitista paskan vertaa.
Heinäkuu 22, 2008 klo 09:16
Vai niin. Näytäpä missä kirjoitin aiemmin jo graffiteista? Oletko sinä graffitiharrastelija? Kerropa meille graffiteista jotakin. Kenties olet myös tehnyt jonkun yllä olevista graffiteista?
Lokakuu 1, 2008 klo 16:30
Kirjoittajalla on ehkä huonoja muistoja graffitesita. ehkä hän ei pienenä ollut varaa ostaa spray maaleja joten nyt hän inhoaa niitä…
“Kenties olet myös tehnyt jonkun yllä olevista graffiteista?” reps
kirjoittajalla ei ole elämää…
Lokakuu 1, 2008 klo 16:32
ps. Viattomia??? mitä ovat sitten syylliset talot ja seinät?
Lokakuu 1, 2008 klo 17:54
Miksi minun olisi pitänyt ostaa spray-maaleja pienenä? Mitä minä sellaisilla olisin tehnyt? Minulla on kyllä elämä, graffitien tekijöillä ei ole elämää. Kaikki vandalisoidut talot ja seinämät olivat joskus viattomia. Sitten kun vandalismi kohtaa, niistä tulee viallisia. Oikeushenkilöt tietävät mistä minä puhun luonnollisena henkilönä.