Jyri Väätäinen - Toukokuun 10. 2008 klo 12.01

Iskelmän taajuus ja valitettavasti myös internetsivut antavat sellaista vaikutelmaa, ettäKuva iskelmalogo julkaisusta Iskelmä: Kun radiokanava tehdään rahan takia Iskelmälle raha on tärkeää ja itse asiassa se tärkein asia. Millä tavalla rahan tärkeys näkyy kyseisen radiokanavan internetsivulla ja ennen kaikkea millä tavalla rahan tärkeys näkyy itse taajuudella? Tässä artikkelissa otan tästä asiasta selvää.

Mitään niin ikään ihmeellistä ei tässä ole, koska kaikki radiokanavat ja esimerkiksi yritykset tavoittelevat voittoa. Tuskin mikään radiokanava tai vaikkapa yritys haluaisi toimia jatkuvasti tappiolla. Sellainenkaan tilanne ei ole hyvä, jossa radiokanava tai yritys toimii sillä tavalla, että toiminnasta ei tule voittoa, eikä tappiota. On siis ymmärrettävää, että esimerkiksi radiokanavat pyrkivät tavoittelemaan siis enemmän voittoa.

Iskelmän taajuudella voittoa kalastellaan tai suorastaan vaaditaan monin eri tavoin. Iskelmä-radiota kuunnellen nykyään siis hermot palaa, koska kaikenlaista markkinointia soittolistoineen ja kaikkine juontajineen tapahtuu…

Lue loppuun Iskelmä: Kun radiokanava tehdään rahan takia

Jyri Väätäinen - Toukokuun 8. 2008 klo 18.43

Kuva internet-explorer julkaisusta Internet Explorer 8 Beta -internetselain testissäInternet Explorer on tällä hetkellä maailman suosituin internetselain. Internetselainta on kehitetty ja kehitetty useita vuosia ja viimeisin vakaa versio tästä internetselaimesta on Internet Explorer 7. Internetselaimen suosio perustuu siihen, että se tulee ainoana internetselaimena Windows-tietokoneissa.

Monet eivät halua vaihtaa oletuksena asennettua internetselainta ja monet eivät edes välttämättä tiedä, että tässä maailmassa on hyvin paljon tutustumisen arvoisia internetselaimia, joista useimmat ovat paljon parempia. Joku myös uskoo, että Internet Explorer on todella hyvä selain, vaikka näin ei asia missään nimessä ole.

Muutama kuukausi sitten tästä internetselaimesta on julkaistu uusi testiversio Internet Explorer 8. Itse en ole käyttänyt aiempaa versiota kovinkaan paljon, koska se ei oikeastaan ole miellyttänyt minua yhtään mutta tätä uusinta versiota internetselaimesta olen päättänyt testata vähän laajemmin ja ehkä jopa hieman hitaammin.

Ensivaikutelma

Selaimen…

Lue loppuun Internet Explorer 8 Beta -internetselain testissä

Jyri Väätäinen - Toukokuun 5. 2008 klo 18.32

Viime viikon viikonloppuna alkanut laaja roskapostittaminen Suomi24:n keskustelupalstalle on saanut jatkoa. Jatko ei ole mikään tavallinen, vaan tällä kertaa roskapostittamisen tarkoituksena on antaa jonkinlaista palautetta sheriffille. Ehkäpä sheriffin toiminta on roskapostittajan mielestä huono ja tämän takia hän halusi antaa opetuksen?

Tällä hetkellä tämä roskapostittaminen on siis jatkunut eli lauantaina keskustelupalstalle on tullut lisää roskaposteja. Viimekertainen roskapostittaminen on kohdistettu kaikille niille palstoille, joita SagittariusM-61 moderoi. Tässä vaiheessa voidaan siis sanoa, että roskapostittaja on selvästi sheriffiä vastaan. Roskapostittaminen ei luultavasti lopu tähän mutta mitkä voisivat olla syyt tähän laajaan roskapostittamiseen?

Sheriffin toiminta

Tällä hetkellä voisin olettaa pääsyyn roskapostittamiseen olevan sheriffin toiminnassa. Täytyy kuitenkin mainita, että jokainen keskustelija vastaa itse kirjoittamistaan viesteistä. Itse en kyllä ymmärrä sitä, että miten jokin sheriffiongelma voisi johtaa tällaiseen roskapostittamiseen? Turha väittää,…

Lue loppuun Suomi24: Roskapostittaminen häiriköintinä

Jyri Väätäinen - Toukokuun 2. 2008 klo 11.02

Tämä artikkeli sisältää paljon tietoa Suomen suosituimman keskustelupalstan ongelmista. Olen seurannut Suomi24:n keskustelupalstaa sisällöllisesti ja toiminnallisesti jo useiden kuukausien ajan. Tässä vaiheessa haluaisin kirjoittaa artikkelin tästä keskustelupalstasta. Toivon, että tästä artikkelista on mahdollisimman monelle hyötyä.

Tämä artikkeli on lupaamani jatko-osa Suomi24: Keskusteluja ei valvota tarpeeksi tehokkaasti -artikkelille. Lähetän tämän artikkelin kokonaisuudessaan Suomi24:n keskustelupalstalle ja palautelomakkeella ylläpidon luettavaksi. Tässä artikkelissa tulen kertomaan siis Suomi24:n keskustelupalstan ongelmista ja muista asioista, jotka liittyvät tähän asiaan.

Kuva suomi24fi julkaisusta Suomi24 keskustelu -analyysi

Alkusanat

Suomi24 on siis erittäin suosittu keskustelupalsta, jossa keskustelijoita tuntuu löytyvän. Ei ole mikään ihme, koska sinne pystyy kirjoittamaan kuka vain. Jossain tapauksessa se on hyvä asia mutta ei ainakaan Suomi24:n keskustelupalstalla. Muun muassa tätä asiaa ja monta muuta asiaa tulen käsittelemään tässä artikkelianalyysissä. Toivon, että autat tämän artikkelin tietoon saattamisessa ja…

Lue loppuun Suomi24 keskustelu -analyysi

Jyri Väätäinen - Toukokuun 1. 2008 klo 20.09

Kuva firefox-logo julkaisusta Mozilla Firefox -internetselain esittelyssäMozilla Firefox on tänä päivänä erittäin käytetty ja suosittu internetselain. Selaimen suosio perustuu selaimen helppokäyttöisyyteen, loogisuuteen, laadukkuuteen ja erityisesti laajennettavuuteen. Laajennettavuudella tarkoitan siis sitä, että internetselaimeen on saatavilla satoja lisäosia ja teemoja.

Itse käytän nimenomaan tätä selainta ja olen erittäin tyytyväinen selaimen ominaisuuksiin ja laajennettavuuteen. Erityisesti selainvalinnassani olen pyrkinyt painottamaan selaimen laadukkuuteen ja omasta mielestäni Mozilla Firefox on kaikessa yksinkertaisuudessaan internetselain parhaimmillaan. Alla oleva kuva osoittaa, että selain on todella selkeä ja käyttäjäystävällinen.

Kuva mozilla-firefoxpng julkaisusta Mozilla Firefox -internetselain esittelyssä

Helppokäyttöisyyttä ilmaiseksi

Mozilla Firefox on erittäin helppokäyttöinen internetselain. Itse käytän tätä internetselainta usean vuoden ajan ja kertaakaan mielessä ei ole oikeastaan käynyt internetselaimen vaihto. Miksi käyttäisin vakioselaimenani internetselainta, joka ei kaikessa yksinkertaisuudessaan pysty palvelemaan Mozilla Firefoxin tapaan?

Omasta mielestäni Mozilla Firefox on erittäin selkeä ja ennen kaikkea helppokäyttöinen. Internetselain tulee oletuksena…

Lue loppuun Mozilla Firefox -internetselain esittelyssä