Monilla on nykyään erilaisia internetsivustoja tai blogeja. Monien sivustojen ja blogien ongelmana on se, että ne näyttävät samanlaisilta. Jokaisen ylläpitäjän tulisi kehittää internetsivustoaan tai blogiaan sillä tavalla, että se erottuisi muista vastaavista internetsivuista ja blogeista. Persoonallisempi sivusto tai blogi on aina tavallista sivustoa tai blogia parempi.

Kaikilla ei ole asiantuntemusta tai aikaa tällaista toimenpidettä varten ja tähän hätään Arkimedia on loistava ratkaisu. Arkimedia siis suunnittelee, toteuttaa ja analysoi internetsivustoja ja blogeja. Yrityksen pääpaino on erityisesti WordPress-blogeissa ja tähän WordPress-blogiin yritys on tehnyt blogini kuvakkeen ja blogini logon. Itse olen ainakin omalla kohdallani lopputulokseen erittäin tyytyväinen.

Tällainen palvelu on omasta mielestäni tarpeellinen, jos omaa osaamista ei ole. Minä en esimerkiksi olisi osannut tehdä blogilleni omaa logoa, joten apua logoasiassa olen saanut Arkimedialta. Täytyy sanoa, että loppujen lopuksi logosta on saatu todella tyylikäs ja blogini teemaan sopiva. Viime päivinä tehty pikkukuvake on omasta mielestäni kanssa laadukkaasti tehty.

Jos sinulla on siis ongelmia blogisi tai internetsivustosi suunnittelussa, toteutuksessa tai analysoinnissa, Arkimedialta saa tähän apua. Lopputulos on omasta mielestäni laadukasta eli yrityksen palveluja voin lämpimästi suositella muillekin. Palvelu toteuttaa myös muun muassa hakukoneoptimointia ja kotisivujen rakentamista alusta asti käyttäjän toiveiden mukaan. Maksutonta tämä ei ole mutta laadusta kannattaa maksaa.

Avainsanat: , ,

Muita samankaltaisia

tai sitten ei... [?]

  1. WordPress-päivitys Arkimedian voimalla
  2. Kirjoita artikkeleita
  3. Suomi24, tämä on loistavaa!
  4. Sivun asetukset kuntoon
  5. Aloitusopas

Arvioi artikkeli

Aivan kamalaHuonoKuittaan luetuksiHyväErinomainen (1 ääntä, keskiarvo: 3 / 5)

6 kommenttia artikkeliin “Verkkosivujen suunnittelu, toteutus ja analysointi”

  1. Arkimedian taannoin suomentama teema, jonka otimme käyttöön, on hyvä esimerkki laadusta.
    Meidän budjettimme ei veny web-suunnittelun osalta, joten erityisesti WordPress virittelyt ja kokeilut jäävät minun tehtäväksi. Onneksi netistä löytyy paljon vinkkejä ja ilmaisia lisäosia. Yritän lukea myös huolella SEO-vinkkejä sekä käytettävyyteen liittyviä oppaita.
    Jaetaan tietoa ja kokemusta sitä mukaa kun sitä kertyy.

  2. Olen samaa mieltä. Todella laadukasta palvelua ja ennen kaikkea laadukkaasti tehty työ. Sinun käyttämä teema on todella hyvin suomennettu ja hyvin kiinnostava teema muutenkin eli Arkimedian ammattitaito on korkealla.

  3. Virittelin teemaa hieman, koska se oli jotenkin ahtaan oloinen kahdella sivupalkilla. Temppu vaatikin enemmän töitä: CSS- ja php-koodia piti muokata. Sain blogispotti-painikkeenkin lisättyä. Toivon mukaan erottuu nyt hieman muista samaa teemaa käyttävistä blogeista.
    Seuraavana on vuorossa sopiva kuva otsikkoon ja ehkä värien muutos.
    Sitä aiemmin mainitsemaasi advanced excerpt-lisäosaa en saanut toimimaan Revolution-teeman kanssa.

  4. Hyvin sinulla etenee blogin ylläpito. Siinä ollaan jo ulkoasua muokkaamassa. Hyvältä näyttää, kävin tänään katsomassa. Oletko varmasti muuttanut vaaditut koodit ulkoasussasi Excerpt-ominaisuutta varten?

  5. Kiitos. Jos tarkoitat the_content:in vaihtamista niin kyllä, mutta vastaavia koodinpätkiä oli usessa php-tiedostoissa. Yhtä muuttamalla lisäosa ei toiminut: sivusto meni ihan sekavaksi eikä artikkeleita saanut edes avattua. Ehkä pitäisi löytää se oikea the_content kohta.

  6. Sitä tarkoitan juuri. Itse olen muistaakseni muokannut nämä vain index.php:ssä ja kategorioiden omalla sivulla (ei juuri nyt tule mieleen sen sivun etunimi ennen .php-päätettä).

Jätä kommentti