Blogispotti on bloggaajille tarkoitettu työkalu, joka on suunniteltu sosiaaliseksi palveluksi. Tällä hetkellä palvelussa on monia vakiokäyttäjiä ja lukema on nostettavissa entisestään. Tällä hetkellä itse palvelu on kuitenkin pysynyt paikallaan jo pitkään. Kehitystä ei ole siis tapahtunut mutta itse asiassa kehitysmahdollisuuksia on olemassa ja kehitysmahdollisuuksia on jopa suunnitteilla.
Tässä artikkelissa analysoin palvelua kokonaisuutena. Kerron muun muassa palvelun parhaimmista asioista, huonoimmista asioista, kehitysmahdollisuuksista ja muun muassa palvelun tämän hetkisestä sosiaalisuuden tilasta. Bloggaajana käytän palvelua usein ja pääosin olen tässä vaiheessa erittäin tyytyväinen. Palvelu on alun perin kehitetty sosiaaliseksi mediaksi mutta tällä hetkellä sosiaalisuutta ei ole vielä havaittavissa.
Uusia käyttäjiä tarvitaan
Ensimmäiseksi palveluun tarvitaan kuitenkin nykyistä enemmän vakiokäyttäjiä. Tällä hetkellä blogikirjoituksia lisäävät lähes poikkeuksetta samat bloggaajat. Jotta palvelua ylipäätään kannattaisi kehittää, käyttäjiä on siis oltava nykyistä enemmän. Mitä järkeä on kehittää palvelua, jossa käyttäjiä on niukasti? Itse olen kyllä sitä mieltä, että palvelua kannattaisi markkinoida tehokkaammin.
Itsekään en ole koko palvelusta tiennyt pitkään aikaan ja palveluun olen rekisteröitynyt vasta muutama viikko sitten. Johtuisiko käyttäjien puute yksinkertaisesti tehottomasta markkinoinnista? Mitä kautta palvelua voi löytää, jos sitä ei tietääkseni edes markkinoida mitenkään aktiivisesti? Nykyään tuntuu siltä, että vain palvelua käyttävät bloggaajat markkinoivat palvelua.
Pienellä lisämarkkinoinnilla käyttäjien määrä on nostettavissa melko suurillakin lukemilla, jos markkinointia vain suoritettaisiin oikein, kiinnostavasti ja ennen kaikkea hyvässä paikassa. Ehdotan siis palvelun ylläpitäjille markkinoinnin tehostamista. Palvelu on kyllä harrastepohjainen eli joitakin rajoja on olemassa myös markkinoinnin suhteen aivan varmasti.
Palvelu tarvitsee kehitystä
Mikä vaan internetissä toimiva palvelu tarvitsee jatkuvaa kehitystä. Asian laita on täysin samanlainen myös Blogispotti-palvelun kohdalla. Kuten aiemmin olen jo kertonut, palvelun kehitys on ainakin toistaiseksi vähäistä. Tämä on ymmärrettävää, koska ylläpidolla on kiireitä ja muita hoidettavia asioita. Blogispottia ei pitäisi kuitenkaan omasta mielestäni unohtaa.
Seuraavissa kappaleissa kerron sinulle ja erityisesti Blogispotin ylläpitäjille kehitystä kaipaavista asioista ja toiminnoista. Tällä hetkellä palvelussa on moni asia tai toiminto, jota voisi parantaa. Parannusehdotuksia palveluun liittyen on jo antanut esimerkiksi BlogiBlogi ja Aiheita-blogi. Seuraavaksi olisi tulossa lisää ideoita ja näkemyksiä palvelun kehittämiseksi.
Merkintöjen ilmiantaminen
Tällä hetkellä kyseiseen palveluun lisätään monia merkintöjä suoraan mainostusmielessä tai muuten vain huvikseen. Olisi siksi hyvää, että asiattomia merkintöjä olisi voinut ilmiantaa poistettaviksi. Useimmat merkinnät ovat toki laadukkaita mutta olisi vielä parempaa se, että merkintöjen taso saataisiin säilytettyä laadukkaana.
Merkintöjen arviointi
Hyvä asia olisi myös se, että merkintöjä olisi voinut arvioida jollakin tavalla. Hyvä arviointikeino olisi vaikkapa niin sanottu tähtijärjestelmä, jonka avulla käyttäjät olisivat voineet arvioida merkintää. Tämän perusteella muilla kävijöillä olisi enemmän kiinnostusta korkeammalle arvioituihin merkintöihin.
Merkintöjen kommentointi
Hyvä kommunikointikeino bloggaajien kesken olisi kommentointimahdollisuus. Jonkinlaista kommentointikanavaa olisin ainakin itse palveluun kaivannut. Hyvä vaihtoehto olisi myös se, että myös käyttäjien profiileissa olisi jonkinlainen kommentointimahdollisuus.
Mitä sinä kehittäisit?
Tämä kohta on omistettu kaikille blogini lukijoille. Jos siis sinulla on kokemusta Blogispotista, voit lähettää kommenttivalinnan kautta omia kehitysehdotuksia. Kommenttivalinnan avulla voit toki kommentoida palvelua myös yleisellä tasolla.
Yhteenveto
Tällä hetkellä kehitystä siis tarvitaan. On kuitenkin selvää, että tässä vaiheessa palvelun ydinongelma on se, että vakiokäyttäjiä ei ole tarpeeksi. Vakiokäyttäjiä on siis oltava paljon, ennen kuin tällainen palvelu tule antamaan täyttä hyötyä käyttäjilleen. Tässä vaiheessa palvelussa on erittäin hiljaista ja näin ei tilanteen pitäisi olla. Blogispotin tarkoitus on olla sosiaalisena palveluna mutta tällä hetkellä se ei sitä valitettavasti ole.
Omasta mielestäni tässä vaiheessa kyseinen blogityökalu tarvitsee uusia vakiokäyttäjiä, innokkaita laadukkaiden artikkelien lisääjiä ja ennen kaikkea kehitystä. Palvelu ei ole mihinkään häviämässä, koska käyttäjiä on olemassa. Jotta näitä tulisi lisää, palvelua on kehitettävä. Tähän tosin tarvitaan ylläpidolta enemmän intoa, halua ja ennen kaikkea aikaa. Asiaa on käsitelty myös palvelun omassa blogissa.
Kaiken kaikkiaan täytyy sanoa, että palvelu on ihan hyvä näin mutta ilman minkäänlaista kehitystä uusia käyttäjiä ei ainakaan saada kovin helposti. Blogispotti on myös omasta mielestäni niin kauan hyvä kuin siellä on laadukkaita merkintöjä esiteltävänä. Tässä vaiheessa koko palvelun hyvyys kaatuu kehityshaluttomuuteen. Ylläpitäjät, aktivoitukaa ja yrittäkää etsiä aikaa. Potentiaalisia käyttäjiä on olemassa.
Avainsanat: Bloggaaminen, Blogispotti, Blogityökalu
Muita samankaltaisia
tai sitten ei... [?]
- Blogispotti uudistuu kesän aikana
- Blogispotti: Blogikansalaisen työkalu uudistui
- Näin kasvatat blogisi kävijämääriä
- The Voice supistaa ohjelmatarjontaansa
- Hukala.net: Hukkuiko radiosivusto omaan mahdottomuutensa?

Toukokuu 20, 2008 klo 16:29
Morjes,
Tartun tuohon viimeiseen lauseeseen.
“Potentiaalisia käyttäjiä on olemassa.”
Olemme yhdessä toisen palvelua kehittävän henkilön kanssa varmasti kymmeniin kertoihin käyneet keskustelua siitä, että riittääkö suomalaisessa blogiskenessä riittävästi massaa BS:n kaltaisen palvelun todelliseen onnistumiseen ja menestykseen. Tähän päivään mennessä näin ei ole käynyt. Ja palvelu on nyt ollut olemassa 1,5 vuotta. Kysyn sinulta, missä ne potentiaaliset vakiokäyttäjät, yhteisön tukipilarit, ovat?
Puhuit markkinoinnista. Aivan oikein: kun palvelua kehitetään “omasta pussista” niin ei yksinkertaisesti ole resursseja MTV3:n prime-timeen. Luulisin, tai hämmästyisin jos näin ei olisi, että vähintään 3/4 aktiivisista blogikansalaisista (pl. neulebloggarit sun muut) ovat kuulleet palvelusta. Blogispotista on kuitenkin puhuttu useissa varsin tunnetuissa ja suosituissakin blogeissa (Butt-Ugly jne.)
Itse olen henkilökohtaisesti alkanut epäilemään tuota yllä esittämääni kysymystä: riittääkö massaa? riittääkö tarpeeksi mielenkiintoa? Tämä on osaltani vaikuttanut kehityshaluttomuuteen: epäusko.
Kaikki ominaisuudet ja ideat ovat 99% prosenttisesti toteutettavissa, mutta onko sellaisia järkevää toteuttaa, jos niitä käyttäisi 1% suomalaisesta blogikansasta?
Ville,
Blogispotti.fi
Toukokuu 20, 2008 klo 16:50
On aivan totta se, että pienelle joukolle ei palvelua kannata kehitellä. Tällä hetkellä mainiossa palvelussa on muutama aktiivinen jäsen, minä mukaan lukien. Olet oikeassa myös siinä, että Blogispotin on mahdotonta tavoittaa kaikkia bloggaajia.
Mutta onko se silti hyvä peruste palvelun kehityshaluttomuuteen? En välttämättä pistäisi ensimmäiseksi palvelun mainokset televisioon, vaikka toki bloggaajat varmasti televisiota katselevat. Tärkeintä on tässä vaiheessa se, että palvelu saadaan bloggaajien tietoisuuteen keinoin, jotka eivät vie ylläpidolta rahaa.
On kuitenkin totta se, että uusia käyttäjiä on vaikeaa saada, ellei palvelussa ole jonkinlaista houkutinta. Voisiko se houkutin olla vaikkapa se, että mitä eniten kävijäpalautetta artikkelit saavat, sitä enemmän blogi saa näkyvyyttä? Tai kenties jotakin vastaavaa?
Pitää antaa uusille potentiaalisille kävijöille sellainen kuva, että palvelu on hyödyllinen ja että siihen kannattaa rekisteröityä. Mitä houkuttelevamman palvelusta saatte, sitä enemmän mahdollisuuksia on teillä kasvattaa palvelun suosiota. Kaikkia bloggaajia ei sinne varmasti saa mutta mahdollisuuksia käyttäjien kasvuun on olemassa.
Toukokuu 20, 2008 klo 18:55
Hyviä ideoita ja keskustelua tärkeästä aiheesta. Itse olen karttanut ulkomaisia diggejä jms., koska haluan suomalaiselle blogille suomalaisen palvelun.
Olisiko yksi vaihtoehto tehdä blogispotista avoimen lähdekoodin projekti? Saattaisi hyvinkin löytyä kehittäjiä joiden avulla halutut toiminnot tulisi kuntoon ja samalla koko hanke saisi automaattisesti mainosta. Ehkä samalla syntyisi kokonaan uusia ideoita, joilla blogispotti lähtisi uuteen lentoon.
Jotenkin on vaikea uskoa, että tällaiselle palvelulle ei olisi riittävästi kysyntää. Meitä suomeksi bloggaavia on kuitenkin melkoinen määrä.
Onnea ja menestystä blogispotin suuntaan!
Toukokuu 20, 2008 klo 19:30
Kiitokset kommentistasi. Olen samaa mieltä kanssasi, että Blogispotti tarvitsee lisää väkeä ja avoin lähdekoodi -periaate olisi tähän mahtava ratkaisu. Kaikki halukkaat siis pääsisivät kehittämään.
Toukokuu 21, 2008 klo 18:09
Kyllähän se taitaapi tuo pligg, jolla blogispottikin pyörii olla avoimen lähdekoodin kamaa, jos en aivan väärässä ole. Eli siitä sitten vaan koodaamaan jos kiinostaa.
Yhteisöllisyyttä siellä, yhteisöllisyyttä täällä. Itseä ainakin jo rupeaa suoraan sanoen pikku hiljaa vituttamaan kun sitä joka tuutista toitotetaan, vaikka omakin toimiala tuota läheltä liippaa, tosin varsin perinteisessä mielessä. Yks suuri kupla joka puhkeaa pikemmin kuin luulettekaan, kun joka nurkan takana tuputetaan yhteisöllisä palveluja, milloin mitäkin. Ihmiset kyllästyvät, sano.
Toukokuu 21, 2008 klo 18:16
On aivan totta, että yhteisöllisyyttä mainostetaan joka internetin nurkassa. Tähän vaan ei voi paljon mitään, mainostetaan missä mainostetaankin.
Blogispotti on hyvä näin mutta kehittämistä siinä on ainakin vielä reilusti. Vaikka ei se kyllä tällaisenaan mikään huono ole, ominaisuuksiltaan vaan hieman rajallinen.
Toukokuu 22, 2008 klo 15:30
Hyvää keskustelua. Mietin aikoinaan myös että riittääkö Suomessa ko. palvelulle massaa. Uskon että riittää. Ongelma minusta on siinä että Suomen blogosfääri ei ole vielä riittävän kehittynyt eikä meillä ihmiset vielä ymmärrä sosiaalisten medioiden hyötyä blogin markkinoinnissa. Uskon että palvelulle tulee olemaan vielä kysyntää. Antaa ajan kulua, mutta siinä samalla bloggaajat joka niemessä ja notkelmassa pitäisi saada tietoiseksi BlogiSpotista. Toki ymmärrän oikein hyvin että kun sitä omasta pussista kehittää niin resurssit ovat rajatut.
Toukokuu 22, 2008 klo 15:43
Nyt on hyvää kertoa se, että kommentteja tässä blogissa on tällä hetkellä 1009 ja siitä kuuluukin iso kiitos kaikille kommentoijille ja lisää saa laittaa. Kaikki kommentit ovat edelleen arvokkaita.
Antaa ajan kulua -periaate on minusta todella hyvä. Ei se palvelu välttämättä heti suosituksi tule, joten on vaan odotettava. Se on kyllä totta ja pitää paikkansa, että Blogispotti on saatava bloggaajien tietoisuuteen paremmin.
Heinäkuu 3, 2008 klo 18:59
Itse kuulin vasta jokunen viikko sitten blogispotista. Neulebloggaajat eivät ole se eka joukko joka kiinnostuu vaan gadget bloggaajat jne, jotka ovat kiinnostuneita uusista asioista. Käykää hailumassa niissä blogeissa ja kommentoikaa, se on parasta mainosta!
Heinäkuu 3, 2008 klo 19:09
Paras mainos on tietysti kommentoida muiden blogeja. Mitä ahkerammin kommentoidaan, sitä enemmän mainosta omaan blogiin saadaan. Blogispotti on kuitenkin hyvä perustyökalu blogin kävijämäärien kasvattamiseen.