
Blogger on Googlen tarjoama ilmainen julkaisujärjestelmä, jolla kuka tahansa voi tehdä oman ilmaisen blogin. Olen käyttänyt tätä julkaisujärjestelmää joskus aiemmin ja tänään olen päättänyt testata sitä hieman tarkemmin. Blogger on aloittelevilla bloggaajille mainio blogipalvelu mutta kokeneempien käyttäjien kannattaa ottaa käyttöön jotain parempaa ja monipuolisempaa.

Tarkalleen ottaen Blogger on erittäin helppokäyttöinen (katso yllä oleva kuva) mutta sen muokattavuus on minimissään ja kaiken tämän lisäksi palvelu on vanhahtava siinä mielessä, että blogin ominaisuudet ovat alkeelliset ja monista muista blogialustoista löytyy parempia ominaisuuksia ja ennen kaikkea enemmän laajennettavuutta.
Alkusanat
Blogger on oikein hyvä julkaisujärjestelmä kaikille niille, jotka haluavat aloittaa bloggaamisen mahdollisimman helposti ja vaivattomasti. Blogger tarjoaa riittäviä ominaisuuksia mutta vanhahtavana julkaisujärjestelmänä kaikkia hyviä toimintoja ei ole eli esimerkiksi staattisia sivuja ei voi blogiin luoda mutta tuskin helppokäyttöisyyttä arvostavat bloggaajat edes mitään muuta olisivat vaatineetkaan.
Itse en esimerkiksi pidä Bloggerin julkaisujärjestelmää kovin hyvänä, koska minusta se on liian helppokäyttöinen ja ennen kaikkea vaatimaton ominaisuuksiltaan. Kaiken tämän lisäksi minkäänlaisia lisäominaisuuksia ei tähän voi itse asentaa, joten jokainen bloggaaja, joka käyttää Bloggeria joutuu olemaan kyseisen blogipalvelun orjana ominaisuuksien suhteen.
Selkeä käyttää
Julkaisujärjestelmä on erittäin helppokäyttöinen ja sen takia se on myös erittäin suosittu. Yleisesti ottaen aloittelevat bloggaajat bloggaavat nimenomaan Bloggerissa, koska se on helppokäyttöinen ja ensi alkuun myös erittäin miellyttävä. Itsekin olen harrastanut bloggaamista tällä julkaisujärjestelmällä mutta olen siirtynyt kuitenkin ajan mittaan etsimään parempaa ratkaisua bloggaamiseen ja olen löytänyt WordPressin.
Omasta mielestäni Bloggerin helppokäyttöisyys tulee parhaiten esille blogin hallintapaneelissa, jossa asetukset kaikkine säätöineen ovat esitetty todella selkeässä muodossa. Asetuksia on kattava valikoima ja sen lisäksi myös ulkoasuja voi muokata. Ulkoasujen muokkausmahdollisuudet ovat kyllä minimaaliset eli mitään kattavaa muokkausmahdollisuutta ei yksinkertaisesti ole.
Artikkelien kirjoittaminen on myös helppoa ja vaivatonta. Editori on todella selkeä ja se sisältää kaikki yleisimmät toiminnot. Bloggerin käyttämä editori ei ole kuitenkaan verrattavissa WordPressin käyttämään editoriin, koska Bloggerin editori on huomattavasti suppeampi ominaisuuksiltaan. Toisaalta aloittelevat bloggaajat tuskin edes tarvitsevat kovin monia lisämausteita ja -ominaisuuksia.
Kaiken kaikkiaan ominaisuuksia on kuitenkin olemassa mutta ne ovat jälkeenjääneet eli esimerkiksi Bloggerin kommentointijärjestelmä on varmasti monille tuttu ja tämän lisäksi tietysti ne ärsyttävät kuvavarmistukset, joita Google tuntuu käyttävän ahkerasti. Itse esimerkiksi olen syöttänyt blogia luodessani vaaditun kuvavarmistuksen viiteen kertaan, ennen kuin olen päässyt läpi. Kertoo siis sen, että Googlen kuvavarmistuksia on joskus vaikeaa tulkita.
Loppusanat
Blogger on siis helppokäyttöinen ja se on myös otettavissa käyttöön erittäin helposti. Tarvitaan vain Google-tili ja jos sinulla ei sellaista vielä ole, niin sen saa kyllä yhtä helposti. Blogger-julkaisujärjestelmää ei tarvitse mihinkään asentaa eli käyttöön ottaminen ei vaadi minkäänlaista osaamista tai tietoa. Blogger toimii siis oikeastaan heti eli se asennetaan käyttäjän puolesta.
Jos vaadit blogialustasta paljon ominaisuuksia tai sitä monipuolisuutta, niin voit kyllä kiertää kaukaa tämän Bloggerin, koska se on vaativille käyttäjille ominaisuuksiltaan erittäin niukka. Itse bloggaan esimerkiksi WordPress-julkaisujärjestelmän avulla ja se on minulle todella monipuolinen ja ennen kaikkea WordPress on laajennettavissa lisäosilla, joita on saatavilla kaikkiaan tuhansia.
Bloggaamisen suhteen ilmaispalvelut eivät välttämättä tuota riittävästi intoa bloggaamiseen. Tämä siksi, että yleensä oma uniikki blogialusta kaikkine lisäosineen ja osoitteineen innostaa bloggaamaan enemmän. Jos blogisi on ilmaispalvelussa, blogi-into saattaa vähentyä ja tällöin yleensä blogikin jää vähemmälle arvolle. Itse bloggaan jo useita kuukausia ja intoa löytyy vaikka muille jakaa. Siitä kuuluu isot kiitokset omalle ihanalle WordPress-julkaisujärjestelmälle kaikkine ominaisuuksineen ja uniikille blogiosoitteelle.
Yhteenveto
Plussaa
- Helppokäyttöinen
- Ilmainen
- Riittävät ominaisuudet peruskäyttäjille
- Helppo käyttöönotto, jos ei kuvavarmistusongelmaa lasketa mukaan
- Hyvä julkaisujärjestelmä aloitteleville bloggaajille
- Ei vaadi osaamista
Miinusta
- Laajennettavuus
- Muokattavuus
- Blogi-into voi loppua helposti
- Hankalat kommentointimahdollisuudet

Avainsanat: Blogger, Blogi, Julkaisujärjestelmä
Muita samankaltaisia
tai sitten ei... [?]
- Kaksi kovaa: WordPress ja Blogger vertailussa
- Aloitus takana: Reilun vuoden jälkeen kävijäennätys
- Halvin taulutelevisio osoittautui parhaaksi
- AVG Anti-Spyware: Löytyneiden haittaohjelmien poisto
- Zone Alarm -palomuuri testissä

Toukokuu 17, 2008 klo 14:27
Olen monesta asiasta samaa mieltä kanssasi, mutta bloggerin ulkoasujen muokkaaminen hyvinkin “radikaalisti” on mahdollista ja vaihtoehtoja löytyy verkosta runsaasti kuten http://mashable.com/2007/09/13/blogger-templates/
Mahdollisyys käyttää omaa verkkotunnusta bloggerissa on mielestäni myös iso plussa.
Itsekin olen WordPressin kannalla omista syistä, mutta Blogger on niin helppokäyttöinen ja kuitenkin sen verran monipuolinen, että se riittää varsin hyvin monelle bloggaajalle.
Toukokuu 17, 2008 klo 14:43
On totta, että verkossa on lisää Bloggeriin sopivia ulkoasuja. Itseäni kuitenkin ärsyttävät Bloggerin oletusulkoasut, sillä monet niistä ovat omasta mielestäni sietämättömät ulkonäöltään. Tämä on toisaalta makuasia.
Olet oikeassa, että ulkoasua pystyy hyvinkin paljon muokkaamaan mutta ei kuitenkaan yhtä paljon, kuin esimerkiksi minä voisin muokata vaikkapa tämän blogin MistyLook-teemaa.
Bloggeriin on mahdollista saada oma domain ja se on hyvä asia. Olet myös oikeassa siinä, että useimmille Blogger on varsin riittävä perusblogiksi mutta itselleni Blogger ei ole aikoinaan riittänyt. Helppokäyttöinen se on mutta itselleni Bloggerin orjana oleminen ei ollut mieleen.