MTV3 on kaupallinen ja valtakunnallinen televisiokanava, joka on tällä hetkellä Suomen suosituin ja katsotuin kaupallisista televisiokanavista. Kanava on aloittanut toimintaansa tällä nimellä vuonna 1993 mutta tätä ennen kanava on kulkenut muun muassa Kolmoskanava-nimellä. Tällä hetkellä MTV3-kanava on osa MTV Oy:n MTV Mediaa, joka omistaa useita erilaisia televisiokanavia, esimerkiksi Subin ja MTV3 Faktan. MTV Media harjoittaa myös radiotoimintaa Radio Novan taajuuksilla.
MTV3-kanavan ohjelmisto painottuu erityisesti suomalaiseen ohjelmaan. Noin puolet kaikista kanavalla näytettävistä ohjelmista ovat suomalaiset. Toinen puoli televisiokanavan ohjelmatarjonnasta koostuu lähinnä ulkomaalaisista ohjelmista. Televisiokanavan mukaan se tarjoaa enemmän kotimaista kuin koskaan. Itse asiassa tällä hetkellä suomalaisuus on hyvin edustettuna kanavan ohjelmistossa.
Kanava on tällä hetkellä ruotsalaisomistuksessa. Vuonna 2005 televisiokanavan omistus on siirtynyt Alma Medialta ruotsalaiselle Bonnier AB:lle ja Proventus Industrier AB:lle. Tällä hetkellä…
Sub on viihdepainotteinen suomalainen ja kaupallinen televisiokanava, jota tunnettiin aikaisemmin nimellä Subtv. Kanava rahoittaa toimintaansa mainostuloilla ja kanava kuuluu MTV Mediaan. Sub näkyy koko maassa ja televisiokanavan omistajana on MTV Oy. Tällä kanavalla on useita rinnakkaiskanavia, jotka ovat maksullisia.
Seuraavassa analyysissä analysoin muun muassa televisiokanavan toteutusta, ohjelmistoa sekä muun muassa televisiokanavan kokonaisuutta. Sub on itse asiassa kolmanneksi katsotuin kaupallinen televisiokanava Suomessa ja televisiokanavan kohderyhmässä ovat pääsääntöisesti nuoret sekä 30-vuotiaat kaupungeissa asuvat miehet ja naiset. Seuraavaksi tutustumme Subin tarjontaan hieman tarkemmin.
Subin ohjelmisto koostuu pääsääntöisesti viihteestä. Ohjelmisto koostuu tarkemmin sanottuna pääsääntöisesti kotimaisista sekä ulkomaalaisista ohjelmista. Televisiokanavan ohjelmisto koostuu viihteestä ja on siis viihdepainotteista. Joidenkin mielestä viihdettä on jopa liikaa ja yhdyn samaan, koska omasta mielestäni Subin ohjelmavirrassa viihdettä on aivan liian paljon.
Kaiken kaikkiaan…
Seuraava artikkeli kertoo radiokanavasta Kiss FM ja sen historiasta. Artikkelissa käsitellään tärkeimmät uudistukset sekä nimen muutokset. Artikkeli on kirjoitettu alun perin Mediaplus-sivustolla mutta sivuston lopettamisen johdosta artikkeli on siirretty tähän blogiin.
Skandaalinkäryinen historia
Vuonna 1995 neljässä suurimmassa kaupungissa; Helsingissä, Oulussa, Turussa ja Tampereella lähetyksensä aloittanut Kiss FM oli ennen kaikkea skandaalinkäryinen radioasema, joka uudistui historiansa aikana monta kertaa ennen muuttumistaan The Voiceksi.
Alun perin selväksi nuorisoradioksi profiloitunut kanava löi Suomessa ensimmäisenä läpi suuren maailman tapaan toteutetut aamulähetykset, joissa puhuttiin paljon mukavia ja soitettiin musiikkia muuta ohjelmavirtaa selvästi vähemmän. Kanavan Aamutiimi-ohjelman jäsenet olivat sen kulta-aikoina Henri “Henkka” Hyppönen, Jenni Pääskysaari sekä Tuomas Enbuske. Ohjelmaa markkinoitiin muun muassa iskulauseella “Henkka, Jenni ja aamutiimin jengi”.
Muita juontajia 1990-luvulla olivat muun muassa Jenni Vuorio, Pasi Piipponen, Timo Salonen,…
The Voice on kotimainen, puolivaltakunnallinen ja ennen kaikkea ilmainen televisiokanava, joka näyttää musiikkivideoita. The Voice on suunnattu lähinnä nuorisolle ja kanava näyttää musiikkivideoita. Tämän lisäksi kanavalla lähetetään ohjelmia, esimerkiksi erikoisohjelmia, joita tehdään erityisesti nuorison makua huomioiden. Kanava kertoo rakastavansa musiikkia ja erityisesti musiikkivideoita.
The Voice on aloitettu 12. maaliskuuta 2004 ja nykyään kyseinen kanava on todella suosittu, käytännössä kuitenkin suosituin ja ennen kaikkea katsotuin musiikkivideoita näyttävä televisiokanava. Kanava tarjoaa nuorisoa kiinnostavaa ohjelmaa sekä musiikkivideotarjontaa. Juonnetuissa ohjelmissa pyritään tarjoamaan viihdettä, huumoria ja ennen kaikkea musiikkijournalismia.
Kanava painottaa erityisesti musiikkivideoihin ja -uutisiin. Juonnettua ohjelmaa tarjoaa erityisesti Voicela mutta juonnettua sisältöä kuullaan monissa muissakin ohjelmissa, esimerkiksi Suomen Virallisessa Latauslistassa. The Voice pyrkii tarjoamaan viihdettä, musiikkiuutisia, huumoria ja asiaa. Kaikki nämä asiat erityisesti nuorisoa varten. The…
Lue loppuun The Voice musiikkivideoita esittelevänä televisiokanavana
Nelonen on lähes koko maassa digitaalisesti näkyvä televisiokanava. Nelonen on kaupallinen kanava, joka rahoittaa toimintaansa kokonaisuudessaan mainostuloilla. Nelosen omistaa SWelcom Television Oy, joka sen sijaan kuuluu SanomaWSOY-konserniin, joka kuuluu SWelcomiin. Kanavan iskulauseena toimii perinteinen jotain ihan muuta -slogan.
Nelosen ohjelmatarjonta painottuu erityisesti parhaaseen katseluaikaan eli niin sanottuun prime time -aikaan. Nelosen ohjelmatarjonta koostuu pääsääntöisesti kansainvälisistä sekä kotimaisista sarjoista, viikonloppuisin näytettävistä parhaista elokuvista ja 4D-dokumenteista. Kanavalla näytetään myös uutisia.
Nelosen ohjelmistosta 30 % ovat kotimaisia, 20 % eurooppalaisia ja loput 50 % ovat amerikkalaisia. Nelosen ohjelmisto suunnitellaan pitkäaikaiseksi ja tällä tavalla luodaan uusia katsojasuhteita. Nelosella näytetyt menestyssarjat ovat esimerkiksi Sopranos, Lost sekä muun muassa Suomen Robinson ja Irtiottoja. Nelosen näyttämä sarja Lost on esimerkiksi kerännyt valtavan määrän vakiokatsojia.
Sarjojen lisäksi kanavalla näytetään elokuvia viikonlopun…
Messengerin avulla liikkuu tällä hetkellä uusi huijausmenetelmä. Tällä hetkellä tai itse asiassa tässä tapauksessa tietoon ei saada Messengerissä sinua estäneet henkilöt, vaan tässä tapauksessa sinua houkutellaan tilaamaan harhaanjohtavan tarjouksen. Messengerin keskusteluissa mainosviestit väittävät kuitenkin, että tämän soittoäänipalvelun käyttö olisi täysin ilmaista.
Itse asiassa tässä käytetään muiden Messenger-tietoja tällaisien mainosviestien lähettämiseen. Käytännössä tällä soittoääniä tarjoavalla sivustolla ei Messenger-kirjautumistietoja kysellä mutta uskon, että tässä käytetään jo aiemmin lopettaneen huijaussivuston Messenger-kirjautumistietojen tietokantaa hyväkseen, jotta tietämättömiä Messenger-käyttäjiä voisi houkutella uudelle soittoääniä tarjoavalle huijaussivustolle.
Freeilmainen.org näyttäisi olevan soittoääniä tarjoava sivusto mutta jo ulkoasun perusteella luokittelisin sivuston huijaussivustoksi. Ulkoasu näyttäisi olevan nopeasti tehty mutta se valitettavasti näyttäisi kuitenkin houkuttelevan monia henkilöitä syöttämään omaa matkapuhelinnumeroa. Etusivulla on todella ala-arvoisesti kirjoitetut käyttöehdot sekä lomake, johon tietoja voidaan syöttää. Palvelun hintaa…
Lue loppuun Freeilmainen.org sisältää harhaanjohtavan tarjouksen
JIM on valtakunnallinen, mainosrahoitteinen televisiokanava, joka aloitti toimintaansa digitaalisena Nelonen Plus -televisiokanavan tilalla. JIM on suunnattu pääsääntöisesti miehille mutta kanavaa katsovat myös naiset. JIMin iskulause on tervetuloa oman ajan pariin ja tämän lisäksi iskulauseena käytetään myös jotain ihan muuta -sanomaa.
JIM kuuluu Nelonen Mediaan, joka sen sijaan kuuluu SanomaWSOY-konserniin. JIMin ohjelmisto on laaja siinä mielessä, että kanavalta nähdään sekä interaktiivista sisältöä, että varsinaisia ohjelmia. Ohjelmistossa notkuvat muun muassa erilaiset sarjat, JIM-dokumentit sekä esimerkiksi asiaviihdettä sisältävät ohjelmat. Kanavan ohjelmisto on pyritty rakentamaan pääsääntöisesti mieskatsojien näkökulmaa huomioiden.
Tällä hetkellä enemmistö JIMin katsojista ovat miehet. Tämä on ymmärrettävää, koska kyseinen televisiokanava on viritetty erityisesti mieskatsojia huomioiden. JIM on siis suunnattu pääsääntöisesti miehille mutta televisiokanavan ääressä viihtyvät myös naiskatsojat. JIM tavoittaa kohderyhmäänsä, sillä kanavan katsojista enemmistö…
Anttila on suuri suomalainen tavarataloketju, joka toimii suurimmassa osassa maata. Anttila myy pääsääntöisesti vaatteita, sisustustavaroita sekä kulutuselektroniikkaa. Anttilan tavarataloja on Suomessa paljon mutta tämän kaiken lisäksi toimintaa harjoitetaan postimyynnin kautta, sekä internetissä toimivan NetAnttila-verkkokaupan kautta.
Itse asioin kyseisessä liikkeessä satunnaisesti mutta selailen jokaisen postiluukusta tipahtavan Anttila-kuvaston. Tällä hetkellä minua kummastuttaa erityisesti kyseisen tavarataloketjun hinnoittelupolitiikka. Anttilan kuvastossa jokainen uutuustuote on käytännössä alennuksessa. Itse asiassa olen sitä mieltä, että Anttilan uutuustuotteet eivät ole oikeasti alennuksessa.
Miksi uutuustuotteita pitäisi myydä heti alennuksella ja kaupankäynnin kannalta ei ole itse asiassa järkevää myydä tuotetta alennettuun hintaan. Tämä tarkoittaa sitä, että uutuustuotteita ei kannata valmistaa, jos niitä tullaan myymään hinnalla, joka on alle valmistajan suosituksen. Tässä herääkin kysymys, että miten ihmeessä jokainen Anttilan uutuustuote voi olla alennuksessa?
Joku voisi…
