Jyri Väätäinen - Huhtikuun 19. 2008 klo 16.55

Kuva dvb_logo julkaisusta Onko ongelma sisäantennissa vai digiboksissa?Digiajan piti tuoda uutta ulottuvuutta ja ennen kaikkea uskottavuutta suomalaiseen tv-tarjontaan. Sitä olen myös saanut mutta ongelmia esiintyy tälläkin hetkellä, joskin hyvin pieniä. Oikeastaan tällä hetkellä digimaailma miellyttää minua mutta yksi suurin ongelma ärsyttää edelleen ja todella paljon.

Tällä hetkellä suurin ongelma on minusta hyvin ärsyttävä mutta se ei ole jostakin syystä vieläkään herättänyt minussa minkäänlaisia ajatuksia digiajan paremmuudesta tai huonoudesta. Digiaikaa mainostettiin houkuttelevasti sillä tavalla, että tälläkin hetkellä digibokseja menee kaupaksi. Lähes kaikki ihmiset uskovat, että kaikki markkinoilla olevat digiboksit ovat ainutlaatuiset ja että niitä pitäisi saada omaan olo- tai vaikkapa makuhuoneeseen.

Itselläni ongelmat digiboksien kanssa olivat olleet ennen vähäiset, käytännössä olemattomat mutta tänä päivänä yksi ärsyttävä ongelma raivostuttaa minua aina, kun taulutelevision sisäisellä digiboksilla päälle laitan. Digiboksina toimii taulutelevisioni sisäinen…

Lue loppuun Onko ongelma sisäantennissa vai digiboksissa?

Jyri Väätäinen - Huhtikuun 15. 2008 klo 19.39

Miksi tänä päivänä musiikkia hankitaan entistä enemmän laittomasti erilaisista vertaisverkoista? Tämä on erittäin hyvä kysymys, koska levymyynti ja muun muassa internetissä toimivien musiikkikauppojen myynti on vuodesta toiseen vähentymässä ja vähentymässä. Miksi tilanne on juuri näin ja miksi artistien tai bändien toimintaa ei haluta enää tukea?

Tähän perehdymme tämän artikkelin aikana. Itse asiassa tänä päivänä monet täydentävät musiikkivalikoimaansa niin sanottujen vertaisverkojen avulla, jotka ovat luotu alun perin sitä varten, että niiden avulla olisi voinut jakaa laillista materiaalia muille käyttäjille. Pitkään ei laillisuus loistanut, vaan vähitellen laittoman materiaalin määrä on näissä vertaisverkoissa lisääntynyt.

Vertaisverkosta kaikenlaista

Nykyään vertaisverkosta saa ladattua monenlaista materiaalia. Tämä tarkoittaa sitä, että vertaisverkosta voi hankkia musiikkia, musiikkivideoita, valokuvia, elokuvia ja muun muassa tietokoneohjelmia. Nykyään myös kokonaisien albumien lataaminen on helppoa ja kaikki…

Lue loppuun Miksi musiikkia hankitaan laittomasti?

Jyri Väätäinen - Huhtikuun 12. 2008 klo 10.55

Olen löytänyt internetin maailmasta hyvin houkuttelevan mutta samalla hyvin epäilyttävän sivuston. Freelotto.com toimii aika asiantuntevasti kalastellen käyttäjien henkilökohtaisia tietoja. Sivuston mukaan sieltä voi voittaa suuria rahasummia ja tulla näin rikkaaksi. Herää oikein kysymys, että miksi joku tarjoaisi rahaa ilmaiseksi?

Olen päättänyt testata palvelua muutama päivä sitten. Erityisesti minua on kiinnostanut muutama päivä sitten se, että tuleeko palvelusta joitakin kylkiäisiä, kuten roskapostia. Olen viihtynyt sivuston parissa jo muutaman päivän ajan ja voin olla varma, että tiedän tarkasti sivuston toiminta-ajatuksen. Mitään järkevää toiminta-ajatusta ei sivustolla ole, koska ei henkilötietojen kalastelu ja liiallinen roskapostien lähettäminen kovinkaan hyvää ole.

Tästä huijaussivustosta haluan kertoa kaikille blogini lukijoille. Muutaman päivän palvelun käyttökokemus on riittänyt toteamaan se, että ilmaista lottoa ei ole. Kuka tarjoaisi ilmaista lottoa ja sen perään…

Lue loppuun Freelotto roskapostia lähettävänä huijaussivustona

Jyri Väätäinen - Huhtikuun 10. 2008 klo 18.28

Googlen palvelutarjonta monipuolista

Google laajentaa jatkuvasti omien ilmaispalvelujen valikoimaa. Googlella on muun muassa ilmainen sähköposti, ilmainen kävijätilastointi, ilmainen kuvagalleria, ilmainen kuvankäsittelyohjelma ja esimerkiksi ilmainen dokumenttiohjelma, jolla jokainen voi luoda ilmaisia dokumentteja, esityksiä ja taulukkoja.

Kaiken tämän lisäksi Googlella on monia muita hyödyllisiä ja ennen kaikkea täysin ilmaisia palveluja. Palvelujen käyttö vaatii Google-tilin mutta sen saa todella helposti ja ilmaiseksi. Yhdellä Google-tilillä pääsee käsiksi kaikkiin Googlen palveluihin. Seuraavaksi tutustumme Googlen maksuttomaan dokumentit-palveluun.

Palvelun toiminta-ajatus

Palvelun ajatuksena on tarjota ilmaisen tekstinkäsittely-, esitys- ja taulukkolaskentaohjelman. Erikoisinta tässä palvelussa on se, että se ei vaadi uusia ohjelma-asennuksia omalle tietokoneelle. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että palvelua käytetään kokonaisuudessaan verkossa. Palvelussa on useimmat tarpeellisimmat ominaisuudet taulukkolaskentaa, esitysgrafiikkaa sekä tekstinkäsittelyä varten.

Palvelu on kokonaan suomennettu, joten sen käyttö on todella helppoa. Itse…

Lue loppuun Google-dokumentit esittelyssä

Jyri Väätäinen - Huhtikuun 9. 2008 klo 19.10

Kuva benq-v2400w julkaisusta BenQ V2400W tyylikkäänä 24-tuumaisena tietokonenäyttönä

BenQ on tuonut muun maailman ihmeteltäväksi varsin tyylikkään ja ennen kaikkea valmistajan mukaan maailman ohuemman 24-tuuman tietokonenäytön. Malli saadaan myyntiin myös Suomeen tämän kuun loppuun mennessä. Yllä olevan tuotekuvan perusteella varsin tyylikkäästä laitteesta on kysymys ja itse asiassa laitetta on pyritty kehittämään tyylikkääksi.

Laitteen suositushinnaksi tulee 549 euroa. Tietokonenäyttö on erityisen tyylikäs mutta tämä taitaa olla ja käytännössä onkin makukysymys. Tietokonenäytön näppäimet ovat sijoitettu laitteen sivulle ja itse asiassa jalustakaan ei ole laitteen keskipuolella. Laitteen muotoilu on siis haluttu toteuttaa epäsymmetrisellä tavalla. Omasta mielestäni varsin katselukelpoinen tietokonenäyttö ja kieltämättä myös tyylikäs.

Kokonaisuudessaan tietokonenäyttö on varsin tyylikäs mutta millaisia ominaisuuksia sen sisältä sitten oikein löytyy? Tähän perehdymme hetken kuluttua. Tässä vaiheessa tutustumme kuitenkin laitteen muutamiin kiinnostavimpiin kohtiin. Tietokonenäyttö on paksummasta kohdastaan vain 6,2…

Lue loppuun BenQ V2400W tyylikkäänä 24-tuumaisena tietokonenäyttönä

Jyri Väätäinen - Huhtikuun 8. 2008 klo 20.29

DVD formaattitähtenä

Kuva dvd_logo julkaisusta Tuleeko DVD häviämään markkinoilta?Tällä hetkellä elokuvamarkkinoilla elokuvia tehdään pääsääntöisesti DVD-formaattiin. DVD-formaatissa oleva aineisto on monien katsojien mieleen sekä kuva- ja äänenlaadullisesti, että hinnallisesti. Tämä pitää luonnollisesti ainakin vielä DVD-formaattia suosittuna.

Muutaman kuukauden ajan käytiin suurta sotaa elokuvaformaateista. Silloin Blu-ray-formaatin kehittäjä kilpaili HD DVD -formaatin kehittäjää vastaan. Molemmat edellä mainituista formaateista ovat varmasti hyvät mutta vain yksi näistä on voittanut niin sanotun formaattisodan. Toistaiseksi DVD-formaatti ei ole kuitenkaan hävinnyt mihinkään mutta tuleeko se häviämään markkinoilta?

Formaattisota on päättynyt

Kuva blu-ray_levy julkaisusta Tuleeko DVD häviämään markkinoilta?Formaattisodan ansiosta HD DVD -tuotanto on siis hävinnyt ja tällä hetkellä markkinoilla vallitsee DVD-formaatin lisäksi Blu-ray-formaatti. Tällä hetkellä ennustetaan monissa eri paikoissa sitä, että tuleeko DVD-tuotanto häviämään kokonaan ja sitä, että missä vaiheessa tämä saattaisi tulla ajankohtaiseksi.

Kuva hd_dvd_logo julkaisusta Tuleeko DVD häviämään markkinoilta?

Tällä hetkellä ainakin HD DVD -formaatti on taakse jäänyttä elämää. Tällä hetkellä kauppiaat…

Lue loppuun Tuleeko DVD häviämään markkinoilta?

Jyri Väätäinen - Huhtikuun 7. 2008 klo 18.46

Kuva yle_tv2 julkaisusta YLE TV2 viihdyttävänä televisiokanavanaYLE TV2 on valtakunnallinen julkisen palvelun televisiokanava, joka pyrkii palvelemaan erityisesti lapsia sekä nuorisoa laadukkaalla ohjelmistollaan. Televisiokanava on toiseksi katsotuin ja se näkyy koko Suomen alueella. Televisiokanavan päätoimitus sijaitsee Tampereen Tohlopissa mutta aluetoimituksia on myös esimerkiksi Lappeenrannassa sekä monissa muissa suurissa tai suurehkoissa kaupungeissa.

Televisiokanavaa tunnetaan paremmin nimellä Kakkonen. Kakkosen ohjelmisto koostuu pääsääntöisesti lasten- ja nuortenohjelmista. Televisiokanava näyttää myös musiikkiviihdettä sekä runsaasti erilaisia urheilutapahtumia. Kyseinen televisiokanava näyttää myös asia- ja ajankohtaisohjelmia. Asiaohjelmissa painotetaan erityisesti harrasteeseen ja elämäntapoihin.

Televisiokanavan asia- ja ajankohtaisohjelmistossa korostuvat selvästi kotimaisuus ja muut maakunnalliset näkökulmat. Kakkonen huolehtii siitä, että jokainen televisiokanavaa katsova suomalainen voi saada uutta ja ennen kaikkea tarpeellista tietoa ja sivistää tällä tavalla itseään. Ohjelmistovalinnoissa televisiokanava pyrkii tarjoamaan mielenkiintoista tietoa kahden kielen voimin muita vähemmistöryhmiä unohtamatta.

Urheiluohjelmiston, lapsille…

Lue loppuun YLE TV2 viihdyttävänä televisiokanavana

Jyri Väätäinen - Huhtikuun 6. 2008 klo 17.01

Kuva yle1 julkaisusta YLE TV1 asiapitoisena televisiokanavanaYLE TV1 on Yleisradion omistama televisiokanava, joka pyrkii tarjoamaan yleisölleen laadukasta sisältöä kaikenlaisine asiaohjelmineen. Televisiokanava näkyy koko Suomen alueella ja se on tällä hetkellä katsotuin televisiokanava Suomessa. Kanava on saatavilla maanpäällisessä verkossa, kaapeliverkossa sekä kanavaa voidaan katsoa myös satelliitin avulla. Yleisesti ottaen kanavan sisältöä on pidetty ja itse asiassa pidetään edelleen laadukkaana.

Kanava tarjoaa asiaa sekä asiasisältöä suomeksi. Noin 70 prosenttia tämän kanavan ohjelmistosta koostuu uutisista, urheilusta ja viihteestä. Lisäksi televisiokanava tarjoaa asiapitoista sisältöä kaikenlaisine dokumentteineen. Televisiokanavan ohjelmisto on todella asiapitoista ja Suomessa asiapitoisempaa televisiokanavaa saa etsiä. Itse asiassa tämä kanava on toiseksi asiapitoisin Euroopan televisiokanavista.

Omasta mielestäni nimenomaan se asiallisuus ja ennen kaikkea se asiapitoisuus pitää kyseistä televisiokanavaa toimivana ja ennen kaikkea laadukkaana kokonaisuutena. Asiapitoisuus on tällä televisiokanavalla hyvin edustettuna ja…

Lue loppuun YLE TV1 asiapitoisena televisiokanavana