Artikkelit
Kommentit

Katukerjäläiset keskustojen nähtävyyksinä

Asun suuressa kaupungissa ja erilaiset katukerjäläiset ovat tulleet jo tutuksi esimerkiksi kaupunkini keskustassa liikkuessani. Tampereella voi nimittäin nähdä samoja katukerjäläisiä parhaimmillaan päivästä toiseen. Erityisesti keskustan alueella voi kuulla vaikkapa harmonikan sävyjä tai nähdä esimerkiksi tyylikkäitä esityksiä.

Minua alkavat jo tällaiset esitykset kaikkine pakkosyöttöineen ottamaan päähän mutta mitä minä tällaisille asioille voi? Harmonikka on toki hyvä laite ja sillä voi soittaa hyvinkin upeita säveliä mutta ei tällaisia jaksa keskustan alueella kuunnella varsinkin, kun siellä on muutenkin varsin meluisaa.

Katukerjäläiset keskustojen alueilla

Katukerjäläiset viihtyvät käytännössä keskustojen alueilla. Keskustassa on toki yleisöä mutta kaiken sen kiireyden vuoksi itse en ainakaan jää ihailemaan näitä katukerjäläisiä, vaikka kuinka hyviä olisivatkaan. Viime kesänä olen kohdannut pyöräillessäni varsin eksoottisen esityksen, josta oli aivan pakko nauttia ja josta oli aivan pakko ottaa valokuvia.

Näyttääkö hienolta? Minusta kyllä ja valokuvan voit katsella tämän artikkelin kuvagalleriasta. Jos parhaita katukerjäläisiä pitää valita, niin he ovat ehdottomasti alla olevassa kuvassa. Parempaa esitystä katukerjäläisiltä en ole vielä nähnyt koskaan aikaisemmin. Kyseiset henkilöt pitivät pienimuotoista esitystä, jossa esityksen päähenkilö oli tanssinut musiikin tahtiin kaupiten samalla esitysjoukon CD-levyä.

Katukerjäläiset tarjoavat joskus hyviäkin elämyksiä mutta useimmat katukerjäläiset pyytävät rahaa tekemättä mitään. Onko muuten kukaan miettinyt sitä, että ovatko kaikki katukerjäläiset oikeasti köyhiä? Montako katukerjäläistä kaikista katukerjäläistä voidaan pitää ylimääräistä rahaa kalastelevina? Ei huonoisiin vaatteisiin pukeutuminen tänä päivänä ainakaan mikään ongelma ole.

Katukerjäläiset Tampereen katukuvassa

Tampereen katukuvassa katukerjäläiset ovat päivittäinen näky keskustan sisäpuolella. Hämeenkadulla näitä tuntuu olevan eniten ja sieltä sitä rahaa käytännössä saakin enemmän. Oikeastaan kaikki eivät katukerjäläisten lipastoihin tai lakkeihin mitään laita mutta moni henkilö antaa kuitenkin parhaimmillaan useita euroja ja joku ehkä jopa vähän enemmän. Päivän aikana kerjäämällä voi kyllä saada rahaa ja usein varsin kiitettävästi, jos samalla soittaa hienoja sävelmiä vaikkapa harmonikalla.

Pelkästään istuen tuskin mitään saa mutta kyllä tällaisiakin katukerjäläisiä on olemassa. Itselläni ei ole mitään ajatuksia katukerjäläisiä vastaan mutta ihan oikeasti katukerjäläisten määrä alkaa pikkuhiljaa ottamaan päähän. Ei ole vielä tullut vastaan yhtäkään reissua Tampereen keskustaan, jonka aikana en olisi kohdannut yhtäkään katukerjäläistä.

Tampere on siitä erikoinen paikka, että täällä ulkomaalaisjoukko yrittää tarjota keskustan alueella ruusuja ja tämä on herättänyt monissa ihmisissä ajatuksia. Itsellenikin on tällaisia ruusuja yritetty tarjota mutta en niitä ole ottanut, koska tiesin varsin hyvin mitä he tulisivat pyytämään tämän jälkeen. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että jos ruusun menee ottamaan, ruusun tarjoaja pyytää heti rahaa ja jos rahaa ei anneta, ruusu otetaan vihaisina takaisin.

Tämän kaiken lisäksi Tampereella ainakin keskustassa voi saada kaikenlaisia esitteitä, mainoksia ja parhaimmillaan jopa kirkollisia nivaskoja kaikenlaisien ruusujen lisäksi. Tätä kaikkea tunnelmaa koristavat katukerjäläiset, jotka toivovat saavansa mahdollisimman paljon rahaa. Katukerjäläisyyden hyväksyn mutta ruusujen myyntiyritykset ja esitteiden tarjoaminen on jo minusta liikaa.

Loppusanat

Oletko sinä kohdannut ruusujen myyjiä Tampereella tai onko sinun kaupungissasi vastaavaa toimintaa? Otatko kadulla tarjottavat esitteet tai lehdet vastaan, jätätkö ottamatta vai heitätkö ne suoraan lähimpään roskakoriin saatuasi ne? Artikkelikommentteihin saa vapaasti kommentoida asiaa ja toivoisin, että myös katukerjäläisistä tulisi kommentteja.

Mikä siis kaupunkisi keskustassa ärsyttää? Kaupittelijat, tutkimuksia keräävät ihmiset, kerjäläiset vai kenties esitteitä ja lehtiä tarjoavat ihmiset? Keskustele vapaasti ja muista, että sana on täysin vapaa. Ilmaise itseäsi ja helpota oloasi. Omasta mielestäni katukerjäläisissä ei ole siis mitään vikaa mutta kaikenlaiset kaupittelijat, tutkimusmiehet ja -naiset kaikkine turhine tutkimuksineen sekä lehtiä tarjoavat ihmiset ärsyttävät.

Kuvagalleria

Tampereen keskustassa tapahtuu

Muita samankaltaisia

Arvioi artikkeli

(1 ääntä, keskiarvo: 4 / 5)

10 kommenttia artikkeliin “Katukerjäläiset keskustojen nähtävyyksinä”

  1. Huhtikuun 22. 2008 klo 19:18ohh

    täh? kerjäläiset? en tunnistanut tekstistä muita kerjäläisiä kuin käsi ojossa kyykkivät mummot, jotka kerjäävät rahaa lippaaseensa. näitä on joka kaupungissa ja toiminta on yleensä organisoitua, tässä joitakin viikkoja sitten tuli joku tapaus julki.

    miten katutaiteilijat ovat mielestäsi kerjäläisiä?

  2. Huhtikuun 22. 2008 klo 19:57hpguru

    Esimerkiksi yllä olevassa kuvassa oleva joukko on yrittänyt kaupitella omaa CD-levyä ja siinä sivussa esityksen avulla kerättiin rahaa salkkuun, joka näkyy kuvassa.

    Kaikki eivät ole kerjäläisiä mutta ne jotka rahaa pyytävät tavalla tai toisella ovat mielestäni kerjäläisiä. Niitä on toki useissa kaupungeissa ja varmasti näiden toiminta (ainekin joidenkin kerjäläisten) on hyvin organisoitua.

  3. Huhtikuun 23. 2008 klo 09:18ohh

    tässä linkki viittaamaani organisoitua _kerjäämistä_ käsittelevään uutiseen http://www.aamulehti.fi/uutiset/kotimaa/81254.shtml

    Romanialla ja Bulgarialla ei olisi ollut mitään asiaa EU:hun vielä vuosiin. Kiinnostavuus mm. korruption kitkemiseen lakkasi heti 1.1.2007.

  4. Huhtikuun 23. 2008 klo 16:53hpguru

    Paljon kiitoksia tuosta linkistä.

    Kyllä se on niin, että moni kerjäläinen ei ole oikeasti köyhä ja monet tekevät tätä hommaa lisäansiota saadakseen, koska se on helppoa ja ei vaadi kuin parhaimmillaan huonot vaatteet ja paikan, jossa voi istua ja jossa voi harrastaa tällaista toimintaa.

  5. Huhtikuun 26. 2008 klo 00:26Lauri

    Turussa on muutamaan kertaan näkynyt ulkomailta tulleita kerjäläisiä polvillaan anelemassa rahaa. Ihmettelenpä tuota touhua, sillä laillisesti täällä oleskeleva saa tietääkseni kelpo toimeentulotuen.

  6. Huhtikuun 26. 2008 klo 09:02hpguru

    Näin se on. Eli rahaa saa jos täällä laillisesti oleskelee. Joku toki varmasti käyttää sekä toimeentulotukea, että rahan kerjäämistä hyväkseen.

  7. Kesäkuun 5. 2008 klo 21:12nokture

    Minulla on se kerjäläisiä vastaan koska en ymmärrä kuinka
    joku voi valita elannonhankkimiskeinoksi kerjäämisen kun kyse näiden
    lehtiotsikoissa olleiden kohdalla on henkilöistä jotka eivät todellisuudessa
    ole köyhiä ja se kaikki on lavastettua köyhyyttä. Vielä kehuskelivat eräässä
    lehtiartikkelissa miten hyvät apajat täällä on kun rahaa tulee kiitettävästi.
    Itse en anna rahaa tälläisille henkilöille.Menisivät normaalisti töihin omassa
    maassaan. Useimmat eivät ole ollenkaan kiitollisia jos niille antaa vaikka 10e
    äitini erehtyi antamaan rahaa eräälle 3 henkilön ryhmälle johon kuului isä
    ja äiti sekä lapsi, ne oli romanian romaneja..ottivat vaan rahat ja tynpeällä
    ilmeellä ja lähtivät matkoihinsa. Tapahtui kaupungilla helsingin keskustassa.
    Ne on varsin ylimielisiä ja röyhkeitä monet kerjäläiset eli kannattaa olla
    varuillaan eikä antaa mitään. Eräällä röyhkeälle sanoin englanniksi, että
    sinulla on oma kotimaa mene sinne ja hanki oikea työ kerjäys ei ole kenenkään
    työtä.

    Ruusujen kaupustelijoita on myös Helsingin keskustassa. Henkilö tarjosi
    halpaarikkaruusua eräälle vanhukselle jolla ei ollut pientä rahaa hän antoi
    ainakin 40e josta olisi halunut takaisin osan. Mutta henkilöpä otti rahan
    ja hyppäsi bussiin joka lähti samantien. Eli vanhemmat ihmiset ainakin
    tulevat kärsimään ja menettämään rahojaan tälläisten yrittäjien takia.

    Huolestunut myös siitä kun tälläisten feikki-kerjäläistentakia oikeasti
    köyhät suomalaiset joutuu kärsimään kun kohta kukaan ei uskalla
    antaa mitään kenellekään koska ei voi tietää onko todellinen hätä
    vai keksitty.

  8. Kesäkuun 5. 2008 klo 21:22hpguru

    Todella hyvä mielipide. Ruusujen kaupittelijat ovat todella ärsyttäviä kaikkine ruusuineen ja huijauksineen. Monet kerjäläisetkään eivät todellisuudessa ole köyhiä. Paras olla antamatta mitään.

  9. Kesäkuun 6. 2008 klo 05:21ida

    Jyväskylässä kerran olimme kaverini kanssa kävelyllä. Siellä istui ihan hipin näköinen nainen, joka soitti nokkahuilua (?!). Kolmen tunnin päästä hän oli vieläkin samassa paikassa. En tajua. Eikö sitä rahaa saa muka aikuisena helpommin.
    Vammasta (anteeksi typerä muotoilu) kuunnella jotain typerää soittoa, se ei ole öööm, kaunista. Ihan hirveää soittimen raiskausta yleensä.
    HUoh

  10. Kesäkuun 6. 2008 klo 09:36hpguru

    Niin se joskus on. Kerjääminen on nykyään järjestäytynyttä toimintaa. Ei sitä aina köyhiä olla, kunhan vaan näytetään köyhiltä. Siksi itse en anna rahaa yhdellekään katukerjääjälle.

Jätä kommentti