Artikkelit
Kommentit

Iskelmä on kaupallinen radiokanava, jossa soitetaan iskelmämusiikkia ja markkinoidaan samalla itse kanavaa sekä kanavan oheistuotteita ja -palveluja. Omasta mielestäni pelkkä Iskelmäradio on jo tarpeeksi ärsyttävä käsiteltäväksi mutta tällä hetkellä ärsyttävintä on se, että Iskelmä laajentaa oheistuotteidensa ja -palvelujensa määrää.

Mitä ihmettä tämä on? Itselläni hermot palaa jo pelkästään Iskelmäradioon ja -juontajiin. Meille tarjotaan loistavaa pakkosyöttöä monilla eri radiokanavilla mutta Iskelmällä pakkosyöttö on ärsyttävintä. Iskelmällä soitetaan yksipuoleista iskelmämusiikkia päivästä toiseen ihan kuin mitään muuta iskelmämusiikkia ei olisi olemassakaan. Musiikkivalikoima on niukkaa ja tulee valitettavasti samoilta artisteilta.

Tämän kaiken lisäksi Iskelmällä työskentelevät sellaiset juontajat, joita ei saa kutsua radiomaailman ammattilaisiksi. Iskelmän juontajat markkinoivat itseään, kelloaikoja ja ennen kaikkea Iskelmän oheistuotteita ja -palveluja juonto-osuudesta toiseen. Iskelmän juontajat uskovat, että maailmassa ei ole markkinointia parempaa juontoaihetta. Omasta mielestäni Iskelmän juontajat harrastavat monipuolista aivopesua, koska aina joku radioharrastelija kehtaa sanoa Iskelmäjuontajia todella hyviksi toimittajiksi.

Ärsyttävimpiä juontajia saa tästä maasta etsiä. Todellisuus on siis se, että näitä Iskelmäjuontajia ei jaksa kuunnella. Väsyneenä ärsyttää, virkeänä voisi taas ampua Iskelmää soittavan radion. Kuka pakottaa kuuntelemaan? Itse asiassa maailma pakottaa kuuntelemaan, sillä tällaista roskasisältöä joutuu pakkokuuntelemaan esimerkiksi joukkoliikenteessä.

Tässä vaiheessa on hyvä pohtia sitä, että käyttävätkö Iskelmäradion juontajat joitakin lääkkeitä, kun niin virkeänä jaksavat samoista asioista keskustella päivästä toiseen? Onko joku tehnyt romaanin siitä, että miten tällaisia juontajia kannattaisi lähteä kuuntelemaan? Mikään ei voi olla ärsyttävämpää kuin Anna-Mari Raaskan keskipäivän juonto. Toni Lund ei ole sen sijaan puhunut mitään järkevää aikoihin. Itse asiassa mikään juontaja Iskelmältä ei ole vielä asiaa puhunut.

Tällä hetkellä Iskelmällä markkinoidaan Iskelmälistaa, Iskelmägaalaa, Iskelmäbaaria, Iskelmänakkeja, Iskelmälevyjä, Iskelmälehteä, Iskelmän internetmyymälää ja uutuutena Iskelmäolutta. Iskelmä on siis tällä hetkellä hyvin laaja kokonaisuus ja tätä kaikkea myös markkinoidaan itse taajuudella. Kanavaääni markkinoi minkä kerkeää ja samaa markkinoivat myös kanavan juontajat, joskus jopa vähän kanavaääntä hitaammin.

Miksi ihmeessä tällaista pakkosyöttöä kuunnellaan? Jokainen terve ihminen pystyy toteamaan, että Iskelmäradio on tällä hetkellä ala-arvoinen radiokanava, jossa tunnetaan vain kahta asiaa eli tehosoitto ja markkinointi. Joidenkin kuuntelijoiden mukaan Iskelmä on parasta ja se vie mukanaan. Itse olen sitä mieltä, että Iskelmä on kaukana hyvästä radiosta ja se ei todellakaan vie mihinkään.

Minulle pelkkä Iskelmäradio on jo liikaa mutta tänä päivänä Iskelmä esiintyy myös lehtenä, baarina ja muun muassa makkarana. Kaiken tämän lisäksi tuo kuvottavaksi osoittautunut kokonaisuus laajenee entisestään. Mitä on tulossa seuraavaksi? Iskelmä-divaani kaiuttimineen ja juomapidikkeineen vai kenties Iskelmää soittava taksi? Onko jo Iskelmä-sauna olemassa? Taajuudella otetaan ainakin löylyjä viikonloppuisin Toni Lundin seurassa.

Iskelmä ärsyttävine soittolistoineen laajenee ja laajenee. Tule mukaan ja aloita Iskelmä-boikotti. Itse olen ainakin päättänyt, että tästä eteenpäin en koske Iskelmään pitkällä tikullakaan. Kassakoneen täyttäminen tällä tavalla on minusta jo ala-arvoista, joten tähän Iskelmä-kassaan en aio pistää ainuttakaan senttiä enää. Tulkaa kaikki rohkeasti mukaan ja aloittakaa radiokanavan boikotointi jo tänään.

Muita samankaltaisia

Arvioi artikkeli

(1 ääntä, keskiarvo: 5 / 5)

10 kommenttia artikkeliin “Iskelmä laajenee ärsyttävine oheistuotteineen ja -palveluineen”

  1. Huhtikuun 4. 2008 klo 19:01Petri

    Boikottia parempi keino voisi olla välittämättä. Se voisi säästää tämän tulisen blogimerkinnän kirjoittaneen henkilön hermojakin.

  2. Huhtikuun 4. 2008 klo 19:13hpguru

    Välittämättä yleensä säästetään hermot kyseiseltä radiokanavalta mutta joillekin avautuminen helpottaa. Käytännössä internetin keskustelupalstat, jossa käsitellään radiota saavat monta viestiä päivässä, jossa joku kertoo kuinka hyvä tai huono jokin radioasema on.

  3. Huhtikuun 7. 2008 klo 12:33HP SOOSI

    On erittäin mielenkiintoista, että kerrot joka puolella inhoavasi Iskelmä -radiokanavaa. Eikö niin? Tähän haluan vastauksen Kyllä vai ei!

    Kerrot myös ettet voi kuunnella koska saat siitä “oireita”. (Lukijat HUOM! Tämä oli lainaus Suomi24 -keskustelu palstalla käydystä keskustelusta.)

    hpguru - Vastaa näihin kysymyksiin. Miten voit tietää noin tarkkaan kuka mitäkin ohjelmaa juontaa, mikä ohjelma tulee milloinkin, mikä tuote Iskelmältä milloinkin on tullut myyntiin? Ja nämä mitä Iskelmällä milloinkin soi, mitä markkinoidaan???

    Eli sinun teksteistä voi päätellä että taidat olla heidän vakiokuuntelijoita ja vietät kanavalla aikaa monta tuntia päivässä!?!

    Eihän tuo muuten ole mahdollista =)

  4. Huhtikuun 7. 2008 klo 12:34HP SOOSI

    …TOISIN SANOEN ITSE ET KYKENE KANAVAN BOIGOTTIIN. VOIN LYÖDÄ VETOA!

  5. Huhtikuun 7. 2008 klo 15:57hpguru

    Inhoan Iskelmäradiota. En kuuntele sitä kotona käytännössä ollenkaan (tarkkailukuunteluja lukuun ottamatta) mutta joskus kanavaa tulee pakkokuunneltua esimerkiksi joukkoliikenteessä.

    Haluan kuitenkin tarkkailla kanavan formaattia ja sen takia kuuntelen kyseistä roskakanavaa myös kotona jonkin verran mutta tällaiset kotikuuntelut ovat todella harvinaiset.

  6. Huhtikuun 8. 2008 klo 09:36HP SOOSI

    Ainoastaan mainitsemallasi tarkkalukuuntelulla, joukkoliikenteenpakkokuuntelulla ja satunnaisella kotikuuntelulla et voi millään tehdä noin tarkkoja analyysejä kyseisen radiokanavan formaatista!

    Jotta me kaikki blogisi lukijat voimme laittaa mielipiteesi oikeinlaiselle asteikolle, kerro meille keskiminuuttimäärät viikossa kuinka paljon kuuntelet näitä kanavia.

    - Iskelmä
    - Radio Nova
    - Radio Suomi
    - Sun FM
    - The Voice
    - Suomi POP

  7. Huhtikuun 8. 2008 klo 17:07hpguru

    Keskivertominuutteja on vaikeaa antaa, koska kaikkia näitä kanavia en kuuntele joka viikko. Joskus soi enemmän Radio Aalto, toisinaan Sun. Toisinaan tykkään kuunnella musiikkia tietokoneeltani.

    Viime viikolla olen kuunnellut kotona Radio Aaltoa, Sun FM:ää, The Voicea ja Suomi POPia. Radio Aalto on soinut useita tunteja, Sun reilun tunnin, The Voice noin 30 minuutin ajan ja Suomi POP sen sijaan noin 15 minuutin ajan.

    Tarkkoja lukemia on vaikeaa antaa, koska kuuntelen kaikkia kanavia mahdollisuuksieni mukaan enemmän tai vähemmän. Riippuu kanavasta. Jos kirjoitan artikkelin esimerkiksi Iskelmästä, Iskelmäradio soi silloin yleensä taustalla.

  8. Huhtikuun 19. 2008 klo 16:41Mitä sä höriset?

    Iskelmähän on paras radiokanava maailmassa? :o Ja iskelmä olutta olen etsiskellyt koko viikon eri kaupoista, sitä kumminkaan löytämättä :(

  9. Huhtikuun 19. 2008 klo 16:59hpguru

    Oletko Ari Ojala? Jos olet, niin olen iloinen puolestasi. Jos et ole, niin ikävä kyllä Iskelmä ei ole missään nimessä paras radiokanava. Mielipiteitä on monia mutta omasta mielestäni saa olla aika kapea mielikuva hyvästä radiotarjonnasta, jos pitää Iskelmää täydellisenä.

    Koska markkinoidaan seuraavaksi Iskelmälistaa? Koska tulee seuraava hitti eli Pauhaava sydän Iskelmältä? Tuleeko musiikki soittolistalta? Voinko kuulla Iskelmällä tällä hetkellä soivan kappaleen myös huomenna samaan aikaan? Ennen kaikkea, koska Iskelmälle tulee oikea asiapitoinen toimittaja?

  10. [...] muutenkin laaja tuoteperhe laajenee entisestään. Tällä hetkellä markkinoilla on myynnissä Iskelmän energiajuoma. Olen [...]

Jätä kommentti