Suomi Popilta maamme laulut
14:20 Keskiviikkona, Maaliskuun 26. 2008
Suomi Pop on puolivaltakunnallinen kaupallinen radiokanava, jonka pääkohderyhmässä ovat pääsääntöisesti 25—50-vuotiaat suomalaiset. Kanavan soittolistalla viihtyvät suomalaiset pop- ja rock-kappaleet. Kanavalla on suhteellisen laaja valikoima maamme lauluja ja nykyään pop- ja rock-musiikin lisäksi kanavalta voi kuulla muun muassa pienen annoksen iskelmää.
Tässä analyysissä tarkoituksenani on selvittää radiokanavan musiikkia, juontajia, ohjelmistoa sekä muun muassa kokonaisuutta. Suomi Pop soittaa itse asiassa paljon hyvää musiikkia, joka on ennen kaikkea suomalaisen makuun. Tämä näkyy jo kyseisen kanavan kuuntelijaluvuissa, sillä näiden tietojen perusteella kanavaa tehdään sillä tavalla, että se kiinnostaa ihmisiä.
Olen sitä mieltä, että radiokanavan on oltava kiinnostava. Omasta mielestäni Suomi Pop on kaikessa yksinkertaisuudessaan varsin kattava ja ennen kaikkea mielenkiintoinen paketti suomalaista pop- ja rock-musiikkia. Omasta mielestäni Suomi Pop on radiokanavana sen verran hyvä, että minusta miltään muulta kanavalta ei tule suomalaista pop-musiikkia näin kattavalta lautaselta.
En oikeastaan ihmettele, miksi Suomi Pop on tällä hetkellä suosittu. Kyseisen radiokanavan soittolistalta näkyy, että radiokanava haluaa tarjota sisältöä jokaiselle kuuntelijalle. Soittolistalta on todella hyvä kattaus pop-musiikkia mutta kaiken tämän lisäksi kanava uskaltaa soittaa myös rock-musiikkia, sekä tämän päivän parhaimpia iskelmiä.
Kuka on sanonut, että pop-musiikkia soittavan radiokanavan tulisi soittaa vain ja ainoastaan pop-musiikkia? Minusta rock-musiikki raikastaa kyseisen kanavan muutenkin hyvää soittolistaa. Kanavalta voi nykyään kuulla myös iskelmämusiikkia ja se on minusta ainoastaan positiivinen asia. Suomi Pop on todella suosittu radiokanava ja se myös pysyy suosittuna. Suomi Pop on sellainen radiokanava, joka noudattaa tiukasti omaa formaattiaan eli ulkomaalaista musiikkia ei kanavalta esimerkiksi voi kuulla.
Itse asiassa täytyy myöntää, että Suomi Pop on kokonaisuutena täydellinen. Kyseisen kanavan ohjelmavirrasta huomaa, että radiokanava haluaa tarjota parasta kuuntelijoilleen. Kanavan musiikkitarjonta on siis hyvää ja ennen kaikkea miellyttävää. Suomi Popia kuunnellen maamme laulut tulevat tutuksi enemmän kuin hyvin. Suomi Popilla radiota rakennetaan oikealla tavalla.
Suomi Popin musiikkivalikoima on kohdallaan mutta samaa ei voi sanoa radiokanavan juontajista. Radiokanavan juontajat ovat tylsiä, esimerkiksi aamujen juontajaparia en voi sietää. Juontajilla on satunnaisesti hyvää asiaa mutta useammin he tuntuvat kuitenkin kertovan seuraavaksi soivista biiseistä. Jos kyseisen radiokanavan musiikkitarjonta on ainutlaatuista, on juontajissa kuitenkin parannettavaa. Omasta mielestäni esimerkiksi kanavan aamujuontajia ei jaksa kuunnella kovinkaan pitkään.
Suomi Popilla on myös pieni annos erikoisohjelmia. Radiokanavalta voi kuulla muun muassa suomalaista biletysmusiikkia omassa erikoisohjelmassaan. Viikonloppuja vietetään sen sijaan teemaviikonloppujen merkeissä. Radiokanavan ohjelmisto on suppeaa mutta kuitenkin varsin hyvää. En oikeastaan haluaisi kehua kovin paljon ohjelmatarjontaa, koska minusta mukaan voisi lisätä muutaman uuden erikoisohjelman edellä mainittujen erikoisohjelmien jatkoksi.
Suomi Pop on radiokanava, joka soittaa mitä lupaa. Kaikessa yksinkertaisuudessaan Suomi Popilla tehdään sellaista radiokanavaa, joka on suomalaisen makuun. Kanavan kuuntelijamäärä on kasvanut viimeisien vuosien aikana ja mitä tästä voimme päätellä? Minulle tulee mieleen lähinnä se, että kyseisellä kanavalla tehdään asioita, jotka miellyttävät suomalaisia.
Itse ainakin tykkään kovasti kyseisestä radiokanavasta. Suomi Pop on erittäin onnistunut radiokanava, jonka kuuluvuus kattaa lähes kaikki suuret ja keskisuuret kaupungit. Suomi Pop käyttää soittolistoja muiden radiokanavien tapaan mutta minusta Suomi Popin soittolista sulautuu hyvin radiokanavan formaattiin. Suomi Popissa minua ärsyttää tällä hetkellä lähinnä se, että kanava kehuu jatkuvasti itseään.
Toisaalta itsekehu ei ole niin ärsyttävä kuin esimerkiksi Iskelmällä. Tällä hetkellä maamme laulujen ystäville on vain yksi radiokanava, jota kutsutaan Suomi Popiksi. Suomi Pop on radio, jota tehdään oikealla tavalla ja oikealla vakavuudella. Omasta mielestäni Suomi Pop tarjoaa oikeanlaista musiikkia ja ohjelmaa kanavan kohderyhmälle, mikä näkyy muun muassa radiokanavan kuuntelijaluvuissa. Hyvältä kuulostaa ja tästä on hyvä jatkaa radiokanavan kehitystä.
Muita samankaltaisia
- Mikä Radio Novassa viehättää?
- Suomi24, tämä on loistavaa!
- Sun monipuolisena iskelmä- ja pop-kanavana
- Radio Rock kukkona radioaalloilla

(1 ääntä, keskiarvo: 4 / 5)
“Suomi Pop on radio, jota tehdään oikealla tavalla ja oikealla vakavuudella. ”
Oletko aivan varma? Spopilla on soitossa niin väsyneitä ja loppuun poltettuja viisuja, joka pilaa kuuntelun tehokkaasti. Uusien hittien tehosoittoakin taitaa olla liikaa, mainokset ei ehkä ärsytä?
Spop oli aivan ok ennen Sävelradion loppumista, jolloin listalla oli pääasiassa suomalaista pop/rock-musiikkia. Parhaimmillaan kanava oli alkuvuosina 2001-2002, silloin tarjonta oli ERITTÄIN monipuolista.
Se on totta, että Suomi Pop oli parhaimmillaan 2000-luvun alkupuolella. Sävelradion lopettamisen jälkeen Suomi Popin linjaa muutettiin hieman huonompaan suuntaan mutta minusta Suomi Pop on edelleen hyvä radiokanava.
Tietysti jokaisella on ja saakin olla oma mielipide mutta omasta mielestäni Suomi Pop on edelleen kuunneltava vaikka soittolistat ja ennen kaikkea tehosoitto jyräävät sielläkin. Radiokanavan juontajat ovatkin sitten jotain ihan muuta, kuin juontajia. Mikään muu asia ei minua Suomi Popissa niin paljon ärsytä.