Artikkelit
Kommentit

Heidi Kahra

Heidi Kahra on Radio Sunin uutuusjuontaja. Kuuntelen häntä ensimmäistä kertaa ja täytyy sanoa, että tässä on nyt kysymys sellaisesta juontajasta, joka osaa puhua paljon ja asiaa. Sunia kuuntelen nykyään useita kertoja viikossa ja voin sanoa, että kaikki kanavan juontajat ovat tulleet jo tutuksi, myös Heidi Kahra on jo ensivaikutelmansa minulle tarjonnut.

Olen virittäytynyt kanavalle sopivaan aikaan eli Heidi Kahra on parhaillaan äänessä. Ensimmäiseksi olen kiinnittänyt huomion juontajan erinomaiseen ääneen. Heidi Kahran ääni on todella hyvä ja omasta mielestäni se myös sopii radioon erittäin mainiosti. Juontajan äänipuoli on siis kunnossa, koska en löytänyt ainakaan vielä valittamisen aihetta.

Itse asiassa hyvän äänen lisäksi Heidi Kahra on tarjonnut myös sellaisia asioita, jotka liittyvät tämän päivän asioihin. Minusta on hienoa, että juontaja ottaa käsittelyyn digibokseja käsitteleviä asioita. Heidi on puhunut myös karkauspäivän tunnelmista. Voidaan siis sanoa, että Heidi Kahran juonnossa voidaan kuulla paljon muutakin kuin mitä soi seuraavaksi.

Heidi Kahran juonto on kieltämättä asiallista ja samalla juontajan ääni täydentää mukavasti kokonaisuuden. Omasta mielestäni tällä hetkellä Heidi on Radio Sunin monipuolisin juontaja. Heidin radiojuonto on tasokasta ja oikeastaan missään vaiheessa en ole kuullut juontajan toistavan itseään. Juontajan juonto-osuus on mukavasti hallussa eli juonnon asiat eivät ole ainoastaan rajatulta alueelta.

Edellä mainittu asia tarkoittaa sitä, että juontaja ei puhu pelkästään muutamista asioista, vaan aiheeseen pääsevät monet arkipäivän asiat. Heidi Kahra käsittelee asioita rennosti ja sopivalla otteella. Juontajan juonto on myös erittäin miellyttävä korville. Tällä juontajalla puheen laajuus ei ole rajattu muutamaan asiaan ja se pitääkin juontajan hyvin mielenkiintoisena.

Hyvin harvoissa tapauksissa juontaja on mennyt sekaisin omassa juonnossaan mutta en ole antanut sen häiritä. Omasta mielestäni on ymmärrettävää, että välillä juontaja voi mennä sekaisin omassa juonnossaan. Pääasiassa juontajan juonto on sujuvaa ja hyvin maistuvaa.

Tällä hetkellä juontaja puhuu paljon asiallista tietoa digiajasta, juontaja käsittelee parhaillaan esimerkiksi tv-lupia ja niiden irtisanomisia. Hetki sitten juontajalta on tullut siis todellista asiatietoa ja se on minusta merkki laadukkaasta sisällöstä. Tällaisia juontajia ei ole koskaan liikaa, jotka viitsivät puhua arkipäivän asioista kiinnostavasti ja ennen kaikkea laadukkaasti.

Esimerkiksi juontajan käsittelyssä oleva digi-tv koskettaa tällä hetkellä varmasti monia kuulijoita. Minusta on siis hienoa, että kuuntelijoille kerrotaan tällaisistakin asioista kuin ilmaisesta digiboksiasennuksesta eläkeläisille ja esimerkiksi siitä, kuinka moni on luopunut tv-luvastaan viimeisimpinä aikoina. Itseäni tällainen tieto on kiinnostanut todella paljon, joten se myös kertoo, että Heidi Kahra juontaa kiinnostavasti.

Olen sitä mieltä, että jos jokin juontaja tarjoaa kiinnostavaa juontoa, niin hän on silloin hyvä juontaja. Samaa voin todeta tämänkin juontajan kohdalla. Heidi Kahra on asiallinen juontaja, jonka ääni ja juonto on miellyttävän monipuolista. Tämä juontaja puhuu paljon ja vieläpä asiaa. Kokonaisuutena Heidi Kahra on kutsuttavissa ammattitaitoiseksi juontajaksi, tällaisena ainakin itse häntä pidän.

Tällä hetkellä juontaja kertoo jääkiekkoon liittyviä asioita. Todettakoon vielä kerran, että tämän juontajan asiat eivät lopu kesken. Niin kauan kuin olen tänään Heidiä kuunnellut, on hän tarjonnut minulle todella maistuvaa ja ennen kaikkea laadukkaasti toimitettua ohjelmaa. Todella asiallista juontoa, todella ammattitaitoiselta juontajalta.

Muita samankaltaisia

Arvioi artikkeli

(1 ääntä, keskiarvo: 3 / 5)

Jätä kommentti