Viestintäministeri Suvi Lindénin epäonnistuminen herättää keskusteluja
14:46 Sunnuntaina, Helmikuun 24. 2008
Tällä hetkellä Suomessa puhutaan todella paljon viestintäministeri Suvi Lindénin päätöksestä. Suvi Lindénin päätös on tällä hetkellä suomalaisten mukaan epäonnistunut. Suvi Lindénin viimeisin epäonnistuminen liittyy vahvasti hänen vastuualueella olevaan päätökseen.
Poliisin vastuualueella on internetin salaisen sensuurilistan ylläpitäminen. Sensuurilistassa on suuri joukko esimerkiksi lapsipornoa sisältäviä sivustoja. Sensuurilaki säädettiin alun perin lapsipornon torjumiseksi. Todellisuus on kuitenkin se, että lapsipornolla ei ole mitään tekemistä nuorten elämäntapojen kanssa.
Salaista sensuurilistaa ylläpitää pääsääntöisesti siis Poliisi. Listalle lisätään pääsääntöisesti lapsipornoa sisältävät sivut mutta joukkoon on jo laitettu sellaisiakin sivustoja, joilla ei ole mitään tekemistä lapsipornon kanssa. Sensuurilista sisältää toki asianmukaisia sivustoja mutta mitä järkeä on siinä, että listalle lisätään sellaisiakin sivustoja, joilla ei käsitellä lapsipornoa?
Omasta mielestäni sensuurilistan sijasta voisi miettiä sellaisiakin asioita, jotka olisivat voineet olla tehokkaampia lapsipornon ehkäisemisessä. Tällainen salainen lista on käytössä useilla teleoperaattoreilla. Millaisia etuja tarjoaa tällä hetkellä tämä sensuurilista, muuta kuin sen, että sensuurilistan sivuille ei ole pääsyä? Lapsipornoa sisältävät sivustot pitäisi omasta mielestäni sulkea kokonaan, eikä niiden käyttöä tulisi ainoastaan estää.
Lapsipornon sensuroiminen on helppo tapa aloittaa koko prosessi, sen jälkeen sitä prosessia voikin jo periaatteessa laajentaa toisenlaisiin sivustoihin. Mutta eihän kukaan halua sitä, että pian jokainen internetistä löytyvä sivu olisi estolistalla? Poliisin on todella helppoa lisätä erilaisia sivustoja sensuurilistalle oman mielivaltansa mukaan. Tällainen sensuurilista on siis periaatteessa laajennettavissa todella helposti.
Olen kuullut myös sitä, että estolistalla ovat myös ne sivut, joista on linkkejä lapsipornoa sisältäville sivuille. Onko sitten odotettavissa sekin, että pääsy kaikkiin hakukoneisiin estetään myös estolistan avulla? Sieltähän edellä mainittuja linkkejä vasta löytyy. Omasta mielestäni koko ajatus on mennyt aivan liian pitkälle.
On selvitetty, että tällaisella listalla ovat ne sivut, jotka ovat pääsääntöisesti Yhdysvalloissa. Pääsääntöisesti estolistalla vallitsevat siis ulkomaalaiset sivut. Sellaisilla sivuilla vieraillessa, vierailija näkee ilmoituksen estetystä lapsipornoa sisältävästä sivusta. Ongelmana tässä ei ole se, että lapsipornoa sisältävät sivut estetään vaan enemminkin se, että mukana ovat myös esimerkiksi suomalaisten yrityksien sivustot, joilla ei ole mitään tekemistä lapsipornon kanssa. Siis monet lapsipornoon kuulumattomat sivut ovat tällä hetkellä estolistalla vain sen takia, että joku on niitä sinne laittanut.
Ministeri Suvi Lindén haluaa tällä hetkellä sitä, että estolista eli niin sanottu sensuurilista tulisi jokaisen teleoperaattorin pakolliseksi välineeksi. Kaikki teleoperaattorit eivät ole vielä tähän suostuneet ja minusta se on vain positiivista. Teleoperaattorit, taistelkaa loppuun asti asian kanssa! Itse en halua sellaista tilannetta eteeni, jossa asiallisetkin sivustot olisivat estettynä.
Omasta mielestäni kansalaisia pitää kuunnella ja koskaan ei saisi tehdä minkäänlaisia päätöksiä ilman kansalaisten suostumusta. Meitä pitää kuunnella ja tätä Suvi Lindén ei ole tehnyt. Jos olet samaa mieltä asiasta, allekirjoita ihmeessä adressi tästä. Jotain rajaa sentään siihen, että millaisia sivustoja estolistalle laitetaan. Vaikka Suvi Lindén näyttäisi tietävän epäonnistumisestaan, näyttäisi sensuurilista laajenevan entisestään. En usko, että kukaan halua sitä, että kaikki internetin sivustot olisivat tällä estolistalla.
Omasta mielestäni on hyvä asia, että lapsipornosivustoja estetään mutta niitä sivustoja saadaan kyllä lisääkin internetin ihmeelliseen maailmaan. Nykypäivänä ei ole vaikeaa perustaa uusi sivusto, joten en usko sitä, että tällä sensuurilistalla saisi jokaisen lapsipornoa käsittelevän sivuton estetyksi. Joku kansanedustajista voisi miettiä, voisiko tätäkin aikaa käyttää johonkin parempaan asiaan eli vaikkapa siihen, että millä muulla tavalla asia voisi korjata tehokkaammin.
Vapaa julkaistavaksi -lehdistötiedote
Electronic Frontier Finland ry - Effi vaatii Keskusrikospoliisia selvittämään, miksi se sensuroi Internet-sensuuria kritisoivan nettisivuston. KRP ylläpitää salaista listaa lapsipornosivustoista viime vuonna säädetyn lain perusteella. Lain tarkoitus on estää pääsy ulkomaisille lapsipornosivustoille.
Nyt sensuurilistalle on lisätty myös suomalaisen Matti Nikin ylläpitämä lapsiporno.info -sivusto, vaikka se ei sisällä lapsipornoa, vaan sensuuria käsitteleviä kirjoituksia ja listan blokatuista osoitteista.
Effin hallituksen jäsen Leena Romppainen ihmettelee: “Jos sivusto sisältäisi jotain laitonta, eikö oikea ratkaisu olisi poistaa se ja saattaa sen ylläpitäjät oikeuden eteen? Sivustohan sijaitsee suomalaisella palvelimella ja ylläpitäjän nimi kerrotaan näkyvästi heti etusivulla.”
“Koko kuvien sensurointihanke on vain silmänkääntötemppu, jolla pyritään lakaisemaan maton alle varsinainen ongelma eli lasten seksuaalinen hyväksikäyttö”, lataa Effin hallituksen jäsen Tero Tilus. Valtaosa estolistalla olevista palvelimista sijaitsee Yhdysvalloissa tai EU-maissa.
“Paikalliset viranomaiset eivät ole näihin sivustoihin puuttuneet, joten joko sivustoilla ei oikeasti ole lapsipornoa tai sitten KRP ei ole vaivautunut asiasta kyseisten maiden viranomaisille ilmoittamaan.” toteaa Leena Romppainen: “Kumpikin vaihtoehto on yhtä hälyttävä.”
Suuri osa suodatetuista sivuista onkin laillista aikuisviihdettä. Suodatusta on myös heti sen alkamisesta lähtien pyritty laajentamaan muun muassa nettipokeriin.
“Yksi kasvoton virkamies päättää, mitä nettisivuja suomalaisille ei saa näyttää, eikä päätöksistä voi valittaa. Nyt hän näköjään on päättänyt, ettei suodatusta saa kritisoida”, toteaa Tero Tilus lopuksi.
Uutisvideo
Linkkejä