NRJ Rock
18:22 Tiistaina, Tammikuun 15. 2008
Kuuntelin tätä kanavaa eilen tunnin verran ja tänäänkin on kanava soinut muutaman tunnin. Pääsääntöisesti näiden kuunteluhetkien perusteella voin sanoa, että tässä kanavassa on selvästi ideaa mutta kanavan toteutus ei siltikään päätä huimaa.
Kanavan spiikit eivät herätä minkäänlaista huomiota, enemmänkin ärsyttävät. Jos tehdään rock-radiota, niin miten ihmeessä kanavaspiikkien seasta voi edes tulla slogan “hit music only”? Kanavan puuduttavin asia tämä onkin, sillä rock-radion spiikit saisivat olla paljon rokkaavampia.
Kanavan musiikkivalikoima on sitten asia erikseen. Omasta mielestäni tässä on lähdetty rakentamaan liian kevyen rock-radion. Itse en ole ainakaan vielä kuullut yhtäkään raskasta rock-kappaletta tältä kanavalta. Toisaalta kanavan biisivalikoima on toistaiseksi kuunneltava. Rokkia soittolistalla on paljon mutta joitakin biisejä olisin poistanut kokonaan kanavan soittolistalta.
Vaikka musiikkivalikoima on pääasiassa rokkia, saisi kanava soittaa vähän raskaampaakin musiikkia. Kanavan musiikkitarjonta on kuitenkin hyvä, vaikka raskas rock onkin unohdettu melkein kokonaan. Kanavan formaatti ei siis ole täysin viimeistelty. Pienillä säädöillä eli esimerkiksi raskaamman musiikin soittamisella tästä kanavasta saisi helposti mainion rock-musiikkia soittavan internetradiokanavan.
Millainen on hyvä rock-musiikki? Sen tietää varmaan kuuntelija itse. Omasta mielestäni tällainen kanava on hyvä vaihtoehto, jos soittolistaa tullaan päivittämään riittävän usein. Tätähän on myös luvattu uusien internetradioiden kohdalla. Jokainen voi kuitenkin itse miettiä sen, että kuinka tämä nyt tulee pitämään paikkaansa näin käytännössä.
Itse kyllä kuuntelen mieluummin tätä kuin Radio Rockin onnetonta viritystä. NRJ Rock on siis kuunneltava internetradio, joka olisi vieläkin kuunneltavampi, jos musiikkitarjonnassa olisi enemmän raskaampia biisejä ja jos kanavan spiikkejä saisi parannettua raskaampaan suuntaan. Hyvä kanava, formaatti vaan saisi vielä viimeistellä.


Muita samankaltaisia
- NRJ uusilla internetradiokanavilla
- Radio Rock kukkona radioaalloilla
- Suomi Popilta maamme laulut
- NRJ R’nB

(1 ääntä, keskiarvo: 4 / 5)