Olympus FE-100 -digikamera
12:02 Sunnuntaina, Tammikuun 6. 2008
Sain tuollaisen digikameran viime vuonna joululahjaksi. Kamera on käytössä siis jo vuoden ja käyttö jatkuu edelleen. Kuvia olen ottanut tällä kameralla enemmän kuin tuhat. Kamera on ostettu edulliseen hintaan mutta kameran laatu on hyvä. Kameran valmistajan mukaan kamera on tällainen.
Erittäin helppokäyttöinen FE-100 sopii täydellisesti aloittelijoille, jotka haluavat korkealuokkaisia kuvia, mutta eivät halua kuluttaa paljon rahaa. 4,0 miljoonan pikselin ja 2,8x optisen zoomin ansiosta tärkeät muistosi ovat hyvissä käsissä.
Ensinnäkin en olisi edes uskonut, että reilun sadan euron digikamerasta lähtisi näin tasokkaita ja ennen kaikkea laadukkaita kuvia. Kameran optiikka on hintaansa nähden laadukasta. Kameran käyttöhelppouteen on myös panostettu, sillä kameran jokaisella painikkeella on ainoastaan yksi toiminto. Kameran käyttö on siis todella helppoa ja ennen kaikkea selkeää.
Kameran ominaisuudet ovat niukat mutta kaikki tarpeellinen on kyllä vakiona, esimerkiksi kuvaustilat ja valoisuuden käsisäätö. Edullisuudestaan huolimatta kamerasta on saatu varsin toimivan paketin hyvää kuvanlaatua ja ennen kaikkea selkeää käyttöliittymää. Kamera on myös pienikokoinen, joten se pysyy helposti matkalla vaikka povitaskussa.
Itse tykkään valokuvailla itseäni kiinnostavia kohteita ja tällä kameralla olen saanut varsin mainioita otoksia. Tämä digikamera on siis erinomainen hankinta satunnaisille kuvauksille ja ennen kaikkea niille ihmisille, jotka vaativat helppokäyttöistä ja toimivaa digikameraa mahdollisimman halvalla.
Kameran käyttöliittymä on selkeä ja kameran näyttö on riittävä valokuvaamiseen, joskin se saisi olla isompi. Toisaalta näin pienikokoiseen kameraan on vaikeahkoa integroida tämän suurempaa näyttöä. Korostan, että kameran näyttö on kuitenkin riittävä. Itse olen ainakin tullut toimeen tämän kameran ja sen näytön kanssa.
Vaikka kamera on muuten laadukas, on tällä miinuksiakin. Ensinnäkin kamerassa ei ole suomenkielisiä valikkoja, eikä niitä ole saatavillakaan. Toisekseen joissakin tilanteissa, joissa on vähän valoa kamera jättää kuvat hyvin tummiksi. Joitakin maisemia kuvatessa olen huomannut, että paikoin kuvien reunoissa esiintyy niin sanottua valovuotoa. Kuvausongelmia on myös paikoin kuvattavan kohteen tarkennuksessa, jolloin kamera ei yksinkertaisesti pysty lukitsemaan tarkennusta.
Kameran macro-ominaisuus on todella hyvä ja sillä saa tarkkoja lähikuvia esimerkiksi kukista. Kuvausominaisuuksia on siis riittävästi ja kameran optiikka toimii pääsääntöisesti kiitettävästi. Muutamista kuvista tulee tummahkoja ja joissakin kuvissa saattaa esiintyä pientä valovuotoa. Voin kyllä todeta, että enemmistö ottamistani kuvista olivat olleet onnistuneita. Jalustan käyttö olisi kyllä vähentänyt esimerkiksi monet tarkennusongelmat mutta en ole vieläkään sellaista jalustaa ostanut.
Kameran zoom on valitettavan heikko, koska tällä zoomilla ei saa riittävän tarkkoja lähikuvia kaukana olevista kuvauskohteista. Zoomin (2,8x) niukkuus huomaa parhaiten luontokuvauksessa, jolloin kameran zoom ei yksinkertaisesti riitä ottamaan riittävän tarkkoja lähikuvia esimerkiksi 500 metrin päässä olevaan veneeseen.
Kamera kuluttaa vähän virtaa ja toimii ladattavilla akuilla. Parhaimmillaan kamera pystyy ottamaan useita satoja kuvia, ennen kuin akut loppuvat. Kamerassa on sisäinen muisti, jolla pääsee alkuun valokuvauksessa mutta suosittelen ostamaan erillisen muistikortin. Kamera on kestävä ja ennen kaikkea helppokäyttöinen. Kamerassa on riittävästi ominaisuuksia ja kameran mukana tulee Olympuksen oma kuvankäsittelyohjelma. Kameran mukana tuleva käyttöohje on suomenkielinen ja monipuolinen, jossa opastetaan tarkasti kameran käyttöönotossa.
Olympuksen FE-100 digikameralla pääset siis valokuvausmaailmaan pikkurahalla, kuitenkin kuvanlaadusta tinkimättä. Tässä kamerassa on hintaan nähden hyvä optiikka ja käyttöliittymässäkään ei ole säästetty. Mainio digikamera, ei voi muuta sanoa.



(1 ääntä, keskiarvo: 4 / 5)