Iskelmän kuuntelijaluvut ovat taas korkealla. Syykin tähän ilmiöön on hyvin selvä. On todettu, että radio tällaisella formaatilla toimii. Iskelmän formaatti on hukassa ja se ei toimi ainakaan minulle. Iskelmä iskelmänä eli taajuus ei ole Suomen kannalta mikään turha. Kysymys on vain osaamisesta, jota ei siis ole.
Tuhansille ihmisille tämä toimii, koska kuuntelijaluvut ovat hyvin korkealla. Kyse on vain siitä, että monet suomalaiset pitävät tällaista formaattia hyvänä. Novallakin kuuntelijoita riittää ja mainostuloista sataa rahaa. Novan musiikki ei kuitenkaan erityisen hyvää ole, kuten ei Iskelmänkään.
Iskelmä, radiotarjontamme pohjanoteeraus on kanavana surkea. Asema tuntuu soittavan nykyään paljon pop-musiikkia iskelmämusiikin seassa. Iskelmäradion pitäisi kuitenkin soittaa vain…
Suomen suurin verkkoyhteisö ei taaskaan näyttäisi toimivan. Suomi24:n etusivu avautuu hitaasti, erittäin hitaasti. Keskustelupalstalle ei edes pääse. Avautuu joko tyhjä sivu tai sitten jokin tuttu virheilmoitus.
Eihän tämä nyt näin voi olla, varsinkaan jo kahden päivän ajan. Monet ilmaispalvelimetkin pysyvät pystyssä huomattavasti paremmin ja toimivatkin nopeammin kuin takkuava Suomi24. Suomi24 on osa Eniroa, tämän jo pitäisi selventääkin kaiken.
Oikeastaan en edes ihmettelisi, jos kohta kaatuisi koko palvelu. Suomi24 on hidastellut jo pidemmän aikaa. Muutaman päivän se oli kylläkin tavallista nopeampi mutta nyt sitten onkin ollut alhaalla eilisestä tai toiminut muuten vain hitaasti.
Jos Suomi24 on Suomen suurin verkkoyhteisö, niin kannattaisi se myös pitää…
Kaikkihan me varmaan tiedämmekin, kuinka hidas Suomi24 on ollut aikoinaan. Sivut avautuivat hitaasti ja välillä taas hyvin nopeastikin. Keskustelupalstan hitaus oli kuitenkin yleistä ja samaten etusivukaan ei silloin Suomi24:ssä ole kovin nopeasti latautunut.
Tänään huomasin mainion edistyksen koko palvelussa. Kaikki keskustelupalstat ja -ketjut avautuvat sekunnissa korkeintaan kahdessa. Hyvä, että edes nyt on asialle alelettu tekemään jotain vai onko tämäkin ilo vain väliaikaista? Kävijämäärät ovat voineet pudota, josta tämä nopeuskin voi mahdollisesti johtua.
Kuitenkin täytyy sanoa, että edistystä on tapahtunut ainakin Suomi24:n latausnopeudessa. Jos ennen Suomi24:n sivut avautuivat parhaimmillaan minuutissa, niin nyt taitaa sekin aika olla erittäin lyhyt eli noin kaksi sekuntia. Saa…