Kaikki me varmaan tiedämme, että Iskelmä on tässä vähän aikaa sitten uudistunut. Iskelmä oli ennenkin uudistusta erittäin kehno esitys mutta nyt on jo vajottu tarpeeksi syvälle niin, ettei Iskelmä syvemmälle voikaan enää vajota. Iskelmä on yksinkertaisesti jo ajat sitten pilalle mennyt radiotaajuus.

Ennen uudistusta tykkäsin kuunnella satunnaisesti Iskelmää mutten enää tykkää. Sisältö puuttuu. Juontajat tuntuvat markkinoivan iskelmän kisoja juonnosta toiseen, kertovan nyt- ja seuraavaksi soivista biiseistä. Tai sitten kerrotaan siitä, että tämä biisi oli Iskelmän listalla jo 18 viikkoa ykkössijalla.

Syvemmälle ei Iskelmä voi enää vajota. Kanavaääni on kammottava, se saa ajatukset hermolle. Mainoksissa ja esimerkiksi kanavan spiikeissä hoetaan ja ylistetään Iskelmää ja sen kilpailuja. Juontajat kehuskelevat samaa.

Musiikki on muuttunut huonommaksi uudistuksen myötä. Uutuushitit soitetaan tehosoittona kyllästymisiin saakka. Lähetyksessä kehotetaan menemään väkisin äänestämään Iskelmän listaa. Useat Iskelmän kehumainokset soivat taajuuksilla päivästä päivään. Internetsivun “kehulaatikko” kehuu Iskelmää ja ylistää ihmisiä kuuntelemaan sitä kammottavaa kanavaa.

Internetradio toimii mutta ajoittain sieltä tulee huomattavaa kohinaa tai muita ongelmia äänessä. Iskelmä ylistää itsensä kaikkialla missä tämä on mahdollista. Tv:n puolella kanava lähettää radion ohjelmaa kuvan kera. Kuvina on kanavan ohjelmabannerit ja tietoa kisoista. Iskelmä on radio ilman sisältöä ja sen toteutus haisee. Voiko Iskelmä syvemmälle enää vajota? Kommentoi.

Avainsanat: ,

Muita samankaltaisia

tai sitten ei... [?]

  1. Iskelmä menestyy junttikanavana
  2. Iskelmä matkapuhelinliittymänä
  3. Iskelmä laajenee ärsyttävine oheistuotteineen ja -palveluineen
  4. Iskelmä: Kuluneita kotimaisia
  5. Saatavilla energiaa Iskelmän kuunteluun

Arvioi artikkeli

Aivan kamalaHuonoKuittaan luetuksiHyväErinomainen (1 ääntä, keskiarvo: 4 / 5)

8 kommenttia artikkeliin “Iskelmä vajosi uudistuksen myötä tarpeeksi syvälle”

  1. Hyvä kirjoitus. Lisäksi voisi kysyä, onko Lauri Tähkä & Elonkerjuu, Dingo, Eppu Normaali, Yö, Scorpions ja muu vastaava pop / osittain pop rock iskelmää? Sehän se kusetusta on, että kanava on nimeltään Iskelmä ja puolet musiikista on jotain muuta.

  2. Iskelmänhän pitäisi soittaa nimenomaan Iskelmää. Tässä ei Iskelmä onnistu ja se kertoo jo kanavan osaamisesta. Iskelmän pitäisi soittaa iskelmää mutta on toki ymmärrettävää jos välillä soisi joku poppiklassikko ja näin se olikin ennen enimmäkseen.

    Nyt on tämäkin linja haudattu ja Iskelmä tuntuu soittavan useammin aivan muuta kuin iskelmämusiikkia. Nykyisin Iskelmän formaatti on liian laaja ja tällöin kokonaisuutta on hankalaa pitää toimivana. Asema saisi hyväksi jos soitettaisiin vain iskelmää, silloin se koko kokonaisuus olisi jotakuinkin hyvä.

    Iskelmä on koko ajan menossa huonompaan suuntaan ja nykyinen uudistus teki iskelmästä entistä huonomman. Jos Iskelmä haluaa pysyä formaatissaan, niin pop-musiikki vaan pois soittolistalta.

    On naurettavaa kuinka esimerkiksi Iskelmän listassa sijalla kaksi on Lauri Tähkä & Elonkerjuun Pauhaava Sydän, sekö on musiikkipäällikön mielestä iskelmää? No ei ole. Iskelmää on kyllä uudistettava ja paljon jotta siitä saisi hyvän kanavan.

  3. Ihan totta. Kuten itsekin ihmettelin blogissani, miten Enrique Iglesiaksen uusin hitti voi olla Iskelmän soitossa…

  4. Ei se oikeastaan ihmekään voi olla, koska The Voice TV:llä, Voicen radiossa, Iskelmällä ja taitaa vielä kaupunkiradioidenkin musiikista vastata tietääkseni sama musiikkipäällikkö.

    Iskelmällä on formaatti hukassa.

  5. hpguru ite, olet aika hyvin kärryillä mitä kanavalla tapahtuu vaikka tunnut sitä inhoavan?!? Tämän on todella erikoista… Miksi sitten kuuntelet ja seuraat niin tarkasti jos Iskelmän tekemiset tuntuu niin vastenmieliseltä. Etsi itselles joku sopivampi kanava!

    Itse ainakin kuuntelen Iskelmää hyvinkin paljon eikä mua ärsytä. Iskelmä mainostaa itseään, onhan Coca Cola tölkin kyljessäkin isolla COCA COLA. Hitto vielöön, tyhmäkö olet?

  6. Hei!

    En pidä Iskelmä-kanavasta, enkä kyllä edes kuuntele sitä kuin satunnaisesti. Jos kuuntelen radiota, soi pääasiassa Voice.

    Iskelmä ei vaan tomi minulle kuten ei monille muillekaan mutta se onkin makuasiaa pitääkö vai eikö.

  7. Kuunteletko Auran Aaltoja koskaan.

  8. Ei ole mahdollisuutta moiseen. Ei kuulu täällä.

Jätä kommentti